Häät ja Juhlat -lehden opas auttaa sinua suunnittelemaan ainutlaatuiset yksityiskohdat häihin ja löytämään luovan puolesi.
Teksti: Sofia Boi | Kuvat: Slottstudion
Häistä mielenpainuvimmat kuvastavat morsiusparin persoonallisuutta. Itselleen ominaisten piirteiden löytäminen voi kuitenkin saada kenet tahansa kadottamaan luovuutensa rippeetkin, kun samalla joutuu taistelemaan istumajärjestyksen parissa ja etsimään epätoivoisesti sopivaa häävalssia. Vaikka et mielestäsi olekaan taiteellista tyyppiä, voivat seuraavat vinkit ja ideat inspiroida löytämään häihinne sopivat yksityiskohdat. Sinun on nyt aika löytää sisäinen stailistisi...AMMATTILAISEN VINKITJoillekin ihmisille maksetaan luovuudesta joka päivä. Kysyimme muutamilta heistä, miten he löytävät uusia ideoita.
Ajattele henkilöä, jolla on hyvä maku– Minulla on tapana käyttää jotain tyyli-ikonia inspiraatiolähteenäni, kertoo tapahtumakoordinaattorina työskentelevä Anna. – Järjestin kerran kokonaisen päivällisen modernin Marie Antoinetten pohjalta, mukana ripaus Moulin Rougea.
Vangitse ajatus– Ota kännykälläsi kuvia väreistä, esineistä ja paikoista, tai kirjoita merkintöjä muistikirjaan ennen kuin unohdat ne, ehdottaa sisustussuunnittelijana työskentelevä Kalle.
Tee shoppailukierros– Katsele liikkeiden näyteikkunoita ja etsi niistä inspiraatiota kattaukseen ja teemaan, ehdottaa somistajana työskentelevä Liisa.Älä jämähdä paikoillesi– Kirjoitan useimmiten ylös idean, vaikkapa esimerkin jostain mausta, ja yritän palata siihen myöhemmin. Jos keskityn asiaan liikaa kerralla, saatan toimia turhan käytännöllisesti ja kadottaa luovuuden kipinän, kertoo kokki ja ravintoloitsija Henri.
Uskalla hullutella – Älä pelkää työstää hulluimpiakaan ideoitasi, kertoo kirjailija ja motivaatiovalmentaja Anneli. – Tämän tyyppiset ajatukset voivat synnyttää upeita, realistisia ideoita, joita voi käyttää häissä.
Ajattele positiivisesti – Useimpien suurin virhe on, että he erottavat luovan prosessin ja todellisuuden, Anneli toteaa.– Jos ajattelee liikaa muiden mielipiteitä ja sitä mitä ei voi tehdä ja mihin ei ole varaa, luova prosessi pysähtyy. Anna itsellesi lupa pohtia ilman rajoituksia ja pureudu vasta sen jälkeen käytännön asioihin.
Keskity yksityiskohtiinPienet asiat, joita ei aluksi edes tule ajatelleeksi, voivat saada suuren merkityksen.– Olimme järjestämässä brunssihäitä ja halusimme luoda juhliin bistrotunnelman. Saimme oikean tunnelman aikaiseksi, kun tarjoilijat pukeutuivat valkoisiin paitoihin ja pitkiin esiliinoihin, Henri kertoo.
Liiku– Uiminen, lenkkeily tai tehokävely pistävät aivosi liikkeelle. Toistuvat liikkeet saavat aikaan liikettä myös aivoissa, Anneli kertoo.
Kiellä hääjutut– Järjestä tulevan miehesi kanssa treffit kerran viikossa, jolloin h-sana on kielletty. Siten aivosi ja luovuutesi saavat ansaitun tauon, Anneli jatkaa.
Avaa silmäsi– Löydän inspiraatiota kaikesta näkemästäni – elokuvista, eri kulttuureista, kukkapenkin kukkien väreistä ja jopa 4-vuotiaan tyttäreni tyllihameesta, kertoo omaa vaatemallistoaan suunnitteleva Maiju. Kuka tietää, ehkäpä narsissiruukku voi tuoda inspiraatiota kattaukseesi tai voit saada idean juhlapaikan somistukseen jonkun elokuvan tapahtumapaikasta.YKSINKERTAISET KEINOT TUOVAT HYVIÄ IDEOITAKirjoita listaan 10 sanaa, jotka liittyvät häihinneEsimerkiksi intiimi, kynttilät, kesä. Pyydä puolisoasi tekemään sama ja vaihtakaa sitten listat keskenään. Onko listoissanne samanlaisia sanoja? Välttäkää yleisiä adjektiiveja, kuten tyylikäs ja romanttinen.
Tehkää viikonloppumatkaKun unohdatte arjen askareet, voitte stimuloida luovia impulssejanne. Suunnatkaa siis autonne romanttiseen kartanoon tai trendikkääseen hotelliin. Istukaa alas lehtiön kera ja antakaa häihin liittyvien ajatusten virrata.
Mieti, mikä tekee sinut onnelliseksiOnko se sushi paikallisesta take away -ravintolasta, suosikkimekkosi malli, olohuoneen seinällä oleva taulu tai lapsesta saakka rakastamasi kirja. Voiko sen sisällyttää suunnitelmiin?
Mieti hääjuhlien kahta viimeistä minuuttiaMinkälaisen tunnelman haluatte vieraidenne saavan juhlista lähtiessään? Miettikää, mitä teidän tulee tehdä sen tavoittamiseksi.
Ajattele ensimmäisiä treffejänneJos kävitte japanilaisessa ravintolassa, voitte tarjoilla vaikkapa sakea tai somistaa pöydät orkideoilla. Jopa pieninkin yksityiskohta, kuten tavatessanne soinut kappale, voi inspiroida.
Älä kulje virran mukanaIhmiset ovat tapaihmisiä, joita mallit hallitsevat. Siten muistamme kasvot ja että punainen merkitsee pysähtymistä. Tämä ei tietenkään ole hyvä asia silloin, kun on tarkoitus olla luova. Tällöin tottumukset voivat määritellä käsityksiämme siitä, mitä pitäisi tai ei pitäisi tehdä. ”Minun täytyy järjestää hääni juhlatiloissa.” ”Minulla pitää olla valkoinen puku.”
Valitse toinen aikakausiOletko joskus kuvitellut olevasi kotoisessa baarissa jazzin kulta-aikana tai käyväsi Studio 54:ssa? Nyt se on mahdollista! Yritä toteuttaa haaveesi mahdollisimman autenttisesti ja pidä hauskaa.
Toteuta odottamatonJos kaipaat ideoita häihisi, sinun ei tarvitse keskittyä vain hääaiheisiin verkkosivuihin. Saatat löytää jotain kiinnostavampaa maalaismarkkinoilta, antiikkiliikkeestä tai jopa lelukaupasta.
LiioitteleRakastat punaista ja olit ajatellut somistaa pöydät punaisilla kukilla. Mikset veisi teemaa vieläkin pidemmälle? Voisivatko lautaset olla viininpunaiset? Tai voitaisiinko lattia päällystää punaisella matolla?
Tee leikekirjaKiinnitä kirjaan valokuvia, piirroksia, kankaita, silkkinauhoja, fonttiesimerkkejä, värillistä paperia ja kaikkea, mikä sinua inspiroi, vaikka ne eivät aina liittyisikään häihin. Muodostuuko tästä häittenne teema?MITEN LUKIJAMME LÖYTÄVÄT LUOVUUDENOtimme yhteyttä muutamiin tuoreisiin morsiamiin kysyäksemme, mikä heitä inspiroi häiden järjestämisessä. Myös sinä voit saada hyviä ideoita vastaamalla seuraaviin kysymyksiin.
Mikä kiinnostaa teitä molempia?Katariina, 39, ja Taneli, 42, halusivat järjestää häät, jotka kuvastavat heidän suurta kiinnostustaan designiin.– Taneli kosi minua Lontoossa, kun kävimme jättiläismäisessä London Eye -maailmanpyörässä. Sieltä avautuivat upeat näkymät yli kaupungin ja siksi tuntuikin luonnolliselta, että häämme pidettiin siellä.
Onko järjestelyissä esteitä?Paniikki motivoi erään morsiamen luovuutta:– Sääennuste lupasi hääpäivästä uskomattoman lämmintä ja pelkäsin, että vieraat eivät jaksaisi juhlia siinä kuumuudessa, Monika 34 kertoo.– Vuokrasimme viime hetkellä jäätelöauton ja siitä tuli suuri menestys – sekä lasten että aikuisten mielestä.
Onko perheelläsi salaisia reseptejä?– Olen kotoisin Filippiineiltä ja kasvanut tätini leche flanssilla (eli paksulla vaniljakastikkeella) ja siksi valitsimme sen jälkiruoaksi, Sylvia 28 kertoo. Mieheni isoäiti leipoi ihania vaniljaunelmia, jotka käärimme pieniin foliopusseihin ja annoimme vieraille. Kaukaa Filippiineiltä saapuneet vieraat arvostivat vaniljaunelmia, ja kun nykyisin käyn tapaamassa heitä, saan aina viedä purkillisen niitä mukanani.
Mikä on suosikkikohtauksenne jostain elokuvasta?– Elokuvan München päivälliskohtaus sai meidät pohtimaan istumajärjestystä, Linda 33 kertoo.– Kaikki elokuvan henkilöt istuivat pitkän pöydän ääressä puutarhassa ja viini oli asetettu pöydän keskelle. Se näytti todella mukavalta ja muistutti meitä siitä, miten rakastamme pitkiä, rentoja päivällisiä, jossa kaikilla on aikaa seurustella.
Miten rakastuitte toisiinne?– Päätimme kirjoittaa avioliittolupaukset ja palasimme sähköposteihin, jotka lähetimme toisillemme seurustelun alkuaikoina, Anne 27 paljastaa.
– Löysimme muutaman todella romanttisen ja runollisen viestin, jotka sopivat täydellisesti tilanteeseen.
Onko teillä suosikkitaiteilijaa?– Kävimme ranskalaisen taiteilijan näyttelyssä Pariisissa ja rakastuimme hänen käyttämiinsä väreihin; kuninkaansiniseen, pinkkiin ja keltaisen sävyihin. Siksi valitsimme nämä värit hääpalettiimme, Siiri 29 kertoo.
Onko teillä lahjakkaita ystäviä?31-vuotiaalla Saaralla on kaksi taitavaa pianistiystävää: toinen soittaa klassista musiikkia ja toinen soittaa rockbändissä. – Toinen ystäväni soitti Beethovenin sonaatin sisääntulomarssina ja toinen soitti omia sävellyksiään sormuslupausten jälkeen.
Julkaistu 19.5.2010
Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...
Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...
On helppoa kuvitella, että hääpäivän kaltainen suuri päivä säilyy tarkasti muistissamme aamusta iltaan. Se ei välttämättä kuitenkaan ole aivan niin automaattista. Siks...
Häätavat ja trendit elävät ajassa, siinä missä muutkin. Paljon on kuitenkin edelleen vanhaa, lainattua, jotain sinistä – mutta mukaan mahtuu myös jotain uutta.
Vietättekö te unettomia öitä miettien istumajärjestystä? Ei hätää, näillä ohjeilla onnistutte varmasti.
Onko hääyö viiden romanttisimman hetkenne joukossa? Vai saammeko me vain sen kuulostamaan upeammalta kuin se todellisuudessa on? Ovatko meidän odotuksemme yksinkertais...
Mikaela Löfrothin hääkuva on sijoittunut International Loupe Awards 2011 kilpailussa hääkuvien viidenneksi.
Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakkusi.
Milan Kolarovic on 31-vuotias suomalaissyntyinen valokuvaaja Oulusta. Hän on toiminut valokuvausalan yrittäjänä yli kuuden vuoden ajan. Hääkuvauksen lisäksi hän tekee ...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Olimme peruskoulussa samalla luokalla 4. luokasta lähtien 9. luokkaan asti. Silloin emme liikkuneet samoissa kaveripiireissä, eikä ihastuminen käyn...
Jokainen haluaa erikoiset ja ikimuistoiset häät. Osa haluaa kuitenkin vieläkin enemmän; avaruushäät. Mutta voiko sellaiset toteuttaa ja mitkä lait ...
Harvalla on varaa viettää häitään samanlaisella budjetilla kuin kuninkaallisilla, mutta se ei haittaa. Pienillä yksityiskohdilla pystyy luomaan hää...
Jokainen hääpari suunnittelee omannäköisensä häät, joten kaksia samanlaisia ei tule vahingossakaan. Seuraavassa vinkkejä häiden teemaksi ja ehdotuk...
Kalasformin tuotevalikoima on lisääntynyt kahdella kokonaan uudella tuoteryhmällä: tarjottimilla ja serveteillä. Lisäksi muffini- ja leipävuokiin o...
Suomen neljä vuodenaikaa tarjoavat kukin mahtavia elementtejä onnistuneelle hääjuhlalle. Eri vuodenaikojen kirkkaimpia helmiä kannattaakin hyödyntä...
Näin naapurimaan kuninkaallisten häiden jälkimainingeissa mikä olisikaan parempi teema tulevan talvikauden morsiamelle kuin valloittava lumikuninga...
…ja kerro se kahdella tai jopa kolmella. Häitä suunnitellessa ei ole koskaan helppo pysyä asettamassaan budjetissa, etenkään jos on vähääkään himos...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi