PROMOTION

Bianco Evento esittelee häämallistonsa vuodelle 2018!

Euroopassa rakkaudella valmistettuja häämekkoja, asusteita ja kenkiä

BIANCO EVENTO on eurooppalainen korkealaatuisen häämuodin valmistaja. Merkki perustettiin vuonna 2009 ja se on siitä lähtien luonut itselleen nimeä valmistamalla Euroopassa ensiluokkaisen laadukkaita tuotteita ja tarjoamalla erinomaista asiakaspalvelua.

Vuosien varrella hankittua osaamista ja alan kokemusta hyödynnetään läpi koko prosessin – aina suunnittelusta valmistukseen. Kaikki mekot ja asusteet on valmistettu yhteensopivista materiaaleista ja ne täydentävät toisiaan täydellisesti. Ulkonäkö on tietenkin suuressa osassa Bianco Eventon designia, mutta heille on myös tärkeää tuotteiden käyttömukavuus – mekkoihin on esimerkiksi lisätty tietynlaiset tukinauhat pitämään niitä paikallaan. Hääpäivänä on tärkeää, että morsian loistaa kauniissa mekossaan, mutta tärkeää on myös tuntea olonsa mukavaksi!

Bianco Eventon vuoden 2018 mallisto on naisellisempi ja herkullisempi kuin koskaan aiemmin. Uniikit tyylit luodaan hyödyntäen ylellisiä kankaita, kuten Mikadoa, Crêpeä ja ranskalaista pitsiä.

Mallistosta löydät kapeita A-linjaisia siluetteja trendikkäinä off-shoulder-malleina sekä upeita cut-out-illuusioita hyödyntäviä yksinkertaisia ja tyylipuhtaita venepääntieellä varustettuja mekkoja.

Useimmissa mekoissa on hienostuneet laahukset sekä käytännölliset sivutaskut. Mallisto sisältää myös moderneja ja yksinkertaisempia mekkoja, joita on koristeltu muun muassa 3D-pitseillä.

Vuonna 2018 morsiamille esitellään myös laaja valikoima asusteita. Kirjaillut hiusnauhat, kauniit pitsibolerot ja kivin koristellut häämekot sekä uniikit hunnut täydentävät uuden malliston.

Häämekkojen ja asusteiden lisäksi Bianco Evento on tarjonnut kenkiä AVALIA-merkkinsä alla vuodesta 2017 lähtien. Korkealaatuiset kengät on myös valmistettu Euroopassa. Aivan kuin mekkomuodissakin, myös kenkien suunnittelun keskiössä on ulkonäön lisäksi mukavuus. Kaikki Avalia-kengät ovatkin pehmustettuja pehmeällä vaahtomaisella materiaalilla taatakseen kantajalleen mitä parhaimman istuvuuden. Korkoja löytyy monen eri korkuisena ja voit valita mieleisesi klassisten piikkikorkojen, remmeillä varustettujen avokkaiden tai trendikkäiden tasakorkokenkien joukosta. Kenkien materiaalit on suunniteltu sopimaan täydellisesti yhteen Bianco Eventon mekkojen kanssa. Voit siis valita esimerkiksi mekon, hunnun ja kengät samalla materiaalilla, esimerkiksi ranskalaisena pitsinä. Tai sitten voit luoda materiaaleista oman sekoituksen, jotta ne sopivat SINUN tyyliisi ja näin luoda ainutlaatuisen kokonaisuuden.

BIANCO EVENTOn vuoden 2018 mallisto on jo nyt kerännyt paljon positiivista huomiota ja yritys palkittiin huhtikuussa 2017 arvostetulla ” Best Wedding Dress Manufacturer” -palkinnolla.

Tutustu BIANCO EVENTOn tarjontaan tästä!

LUE LISÄÄ


Seuraa meitä
Back to top