Näin saat ihosi hehkumaan hääpäivääsi varten
Kaikki morsiamet haluavat luonnollisesti olla kauneimmillaan hääpäivänään ja tämän takia kiinnitetään paljon huomiota meikkiin ja ihonhoitoon. Olemme haastatelleet kahta alan asiantuntijaa ja selvittäneet mitä tulee ajatella ihonhoitoon ja meikkiin liittyen hääpäivää silmällä pitäen. Mitkä ihonhoitorutiinit ovat tarpeen? Mitkä tuotteet kestävät koko hääpäivän hääyöhön saakka?
Teksti: Madeleine Bäckman Kuvat: Adobestock.com
Annica Forsgren on ihoterapeutti Skincityllä ja ylläpitää Hudspecialisten.se -blogia. Hän kertoo, että hyvän ihoterveyden ja näin ollen myös tasapainoisen ja loistavan ihon perustana ovat päivittäiset ihonhoitorutiinit. Ihonhoitorutiinit pitää olla kunnossa mikäli mielii saada kauniin ihon.
Tie täydelliseen ihoon
– Optimaalinen päivärutiini koostuu puhdistuksesta, seerumista, päivävoiteesta, jossa on vähintään 25 aurinkosuojakerroin sekä yö- ja silmävoiteesta. Lisäksi kannattaa tehdä kasvokuorinta ja -naamio pari kertaa viikossa, hän sanoo.
Kannattaa siis täyttää kylpyhuoneen kaappi ihonhoitotuotteilla hyvissä ajoin ennen suurta päivää. Viime hetkellä liikenteessä olevien pelastus on sijoittaa avaintuotteisiin, Annica vihjaa.
– Pidä huolta, että sinulla on kaapissasi vähintäänkin puhdistusaineet, seerumi ja päivävoide, jossa on vähintään 25 suojakerroin, ympäri Erittäin tärkeää on myös, että käyttämäsi tuotteet sopivat ihotyypillesi.
Mikäli aiot vaihtaa käyttämiäsi tuotteita ennen häitä, kannattaa se tehdä 6-8 viikkoa ennen h-hetkeä, sillä iholla on tapana aluksi huonontua, ennen kuin uudet tuotteet alkavat vaikuttaa ja tekevät ihon entistä paremmaksi.
Lämpimässä ilmastossa
Pohjoismaalaisten parissa on yleistynyt trendi viettää häitä ulkomailla pimeämpien talvikuukausien aikana. Ilmasto voi olla hyvin erilainen, jos valinta osuu trooppiselle saarelle. Tällöin on tärkeää myös valita tuotteensa sen mukaan.
– Kannattaa esimerkiksi hankkia paksumpi kosteusvoide ja meikkivoide. Kannattaa suosia vedenkestäviä tuotteita, jotta tuotteet pysyvät kasvoilla vaikka tulee kuuma. Lisäksi kannattaa varata mukaan paljon aurinkovoidetta mikäli saapuu kohteeseen jo muutamaa viikkoa ennen häitä.
Viime hetken vinkit
On tärkeää rauhoittaa iho kaiken valmistelun ja suunnittelun keskellä. Annican paras kotihoito-vinkki on tehdä iholle epäpuhtauksia poistava hoito hapon avulla.
– Epäpuhtauksia poistava happohoito on moderni tapa poistaa kuivat ja vanhat ihohuokoset ja hyvä vaihtoehto kuorinnalle, jolla saa saman tuloksen hieromalla kuorivia rakeita kasvoilla. Hoidon avulla ihosta tulee todella pehmeä ja se saa kauniin loiston, hän kertoo.
Hän jatkaa kertomalla, että kuorinnan jälkeen iho on erittäin vastaanottavainen hoitavalle ihonaamiolle. Kosteus sopii jokaiselle ihotyypistä riippumatta ja on kuin suuri vesilasillinen iholle.
– Exuviance Treatment Rejuvenating Mask on hyvin yhdistetty epäpuhtauksien poistohoito ja kasvonaamio. Se tekee kasvon ihosta tasaisen ja antaa upean loiston. Hoito sisältää happoa, joka poistaa epäpuhtauksia samalla kuin se kostuttaa ja pienentää ihohuokosia. Täydellinen hoito ennen juhlameikin tekoa!
Jos epäonni kohtaa
Peitevoide löytyy taatusti useimpien naisten meikkilaukusta. Kyseessä on todellinen hätätilanteiden pelastaja, niin myös hääpäivänä, jos finni tai jokin muu punoitus alkaa vaivaamaan.
– Rakastan Sensain peitevoidetta, joka on kevyttä ja kosteuttavaa, mutta joka samanaiksesti peittää hyvin. Se tepsii niin tummiin silmänalusiin kuin finneihinkin ja muihin punoittaviin alueisiin.
Meikki joka kestää
Nainen, joka tuntee alansa kyseen olessa muusta ehostuksesta, on IsaDoran Amanda Berg. Aivan kuten Annica, hänkin suosittelee varmoja neuvoja hääpäivään. Perusteellinen ihonhoitorutiini on tärkeää ja sitä seuraa perusteellisen meikkipohjan teko.
– Primer, eli alustusvoide, sekä kasvoille että silmille on välttämätön, jotta meikki pysyy koko päivän, kun päälle laitetaan meikkivoide, puuteri, poskipuna ja korostusvärit, hän kertoo ja jatkaa:
Tuotteiden tulee olla vedenpitäviä. IsaDoran suositut Build-up Mascara Waterproof ja Perfect Contour Kajal Waterproof ovat kaksi hyvää hankintaa. Gel Nal Lacquer ja siihen kuuluva päällyslakka saa myös kynnet pysymään kauniina koko päivän.
Syksyn trendit
Vaikka morsiamen kannattaa pidättäytyä varmoissa perushoidoissa, ei ole kiellettyä kurkistaa syksyn ja talven suuriin kauneustrendeihin. Amanda kertoo, että boheeminen ja luonnollinen trendi jatkuu, mutta nyt mukaan kasvoille lisätään myös ylimääräistä loistoa.
Mikä on keskiössä?
– Luonnolliset ruosteen, ruskean, roosan ja beigen sävyt ovat keskiössä yhdessä luonnollisen, mutta peittävän pohjameikin kanssa. Keskiössä oleavat huulet ovat täydellisesti muotoiltuja ja värjätty pehmein roosan tai ruskean sävyin.
Morsiamen on helppo yhdistää trendit luonnolliseen morsiusmeikkiin miettimällä, minkälaista on luonnollinen täydellisyys tai meikittömän näköinen meikki.
– Trendikäs 70-luvun boheemityyli on täysin tämän hetken trendien mukainen, joten jos uskallusta riittää, kannattaa kokeilla ruosteensävyistä luomiväriä.
Tuo persoonallisuutesi esiin
Mikäli sinulla on tapana ilmasta itseäsi vahvemmin meikin avulla myös arkipäivänä, ei hääpäivä ole poikkeus.
– Sumuisella silmämeikillä saat häämeikistäsi hieman erikoisemman. Suosittelen hankkimaan valmiin paletin, jossa on vähintään kuusi eri sävyä. Näin voit olla varma, että sinulla on tarvittavat sävyt. Aina on hyvä olla samansävyisiä varjostuksia paletissa, silloin tietää, että sävyt sopivat yhteen. Pieni määrä glitteriä kynsissä on myös trendikästä, kunhan sitä vaan ei ole liikaa, Amanda kertoo.
Omin neuvoin vai asiantuntijan opastuksella
Onko sinulla edessäsi päätös siitä, meikkaatko itsesi vai palkkaatko asiantuntijan suurta päivää varten? Amanda kertoo, että meikkausalan ammattilaisen palkkaamisen hyötynä on se, että hän tietää kuinka luodaan täydellinen häälook.
– Meikkausalan ammattilainen tietää myös kuinka sinut saadaan näyttämään mahdollisimman hyvältä hääkuvissa ja mitä tuotteita tarvitaan, jotta meikki kestää koko suuren päivän.
Mikäli morsian tahtoo kuitenkin meikata itsensä morsiusneitojensa avustuksella, tulee hänen jälleen kiinnittää huomiota kestävyyteen.
– Meikkiä kannattaa myös testata ennen hääpäivää, jotta vältetään mahdolliset kriisitilanteet. Kun käytössä on oikeat tuotteet, onnistuu kaikki hyvin.
Lue lisää
Klassiset kellot miehille ja naisille
Ajaton, klassinen kello on täydellinen lahja sekä naisille että miehille. Tässä meidän suosikkeja!
Millainen pääntie sopii sinulle parhaiten?
Aivan, kuten hääpuvunkin muoto, voi valitsemasi pääntie vaikuttaa siihen, miltä vartalosi puvussa näyttää.
Mitä sinulla on morsiuslaukussasi?
Useimmat valitsevat hääpäiväkseen pienen morsiuslaukun, jossa on joitain päivän aikana tarvittavia esineitä. Mutta mitä asioita morsiuslaukussa pitäisi olla?
80-luku on tullut takaisin!
Tässä listaamme 80-luvun 8 suurta trendiä, jotka nyt tulevat takaisin nykypäivän hääpuvuissa.
Mikä Spice Girls –morsian sinä olet?
90-luvun inspiroima muoti spagettiolkaimineen, olkatoppauksineen ja neliönmallisine kaula-aukkoineen antoi meille hullun idean. Kokosimme viisi tyyliä ikonisen 90-luvun pop-yhtyeen, Spice Girlsin…
Trash the dress
Toimittajamme nousi wakeboardin päälle ja testasi ”trash the dress” -trendiä.
Unelmoi hääpuvusta kreivittären aikaan
Me Valkoisessa Kreivittäressä palvelemme sinua lämpimällä ja rennolla, mutta asiantuntevalla otteella.
Kukoistava kokoelma Ronald Joycelta
Ronald Joycen uusi Botanical -mallisto sisältää elementtejä luonnonympäristöstä ja värikkäistä kukista.
Kaasot
Kaasot ovat tärkeä osa hääseuruetta ja hääpäivää. Tässä esittelemme teille muutaman sivullisen inspiraatiota suosituista hääteemoista, joita voitte hyödyntää hääseurueessanne.
Upeita häähetkiä ÉLYSÉEn kanssa
Etsitkö täydellistä mekkoa? Enää ei tarvitse etsiä! ÉLYSÉEn vuoden 2023 mallisto on tehty sinua varten!
Trendit – morsiuspuvut
Tässä ovat trendit, jotka tulet näkemään vuonna 2023.
Näe trendikatsaus European Bridal Week -messuilta!
Olemme saaneet nauttia uusista trendeistä, upeasta muodista ja ihanasta juhlatunnelmasta yhdessä vuoden hienoimmista hääalan tapahtumista.
Morsiuspuvun historia
Olemme tarkastelleet morsiuspuvun historiaa yli sadan vuoden ajalta ja löytäneet ajankohtaisia tulkintoja menneistä trendeistä!
Kimalletta ja korkeita halkioita
Enzoanin vuoden 2023 mallisto sisältää 3 katseenvangitsevaa helmikoristeista mekkoa – modernin morsiamen unelma.
Täyden palvelun hääpukuliike
Zazabellan päämyymälässä Kaarinassa löydämme ratkaisut kaikille, olivat hääsi sitten kuukauden tai vuoden päästä, tai vaikka jo ensi viikonloppuna.
Näin saat ihosi hehkumaan hääpäivääsi varten
Olemme haastatelleet kahta alan asiantuntijaa ja selvittäneet mitä tulee ajatella ihonhoitoon ja meikkiin liittyen hääpäivää silmällä pitäen.
Hääpäivän tuoksu
Harva asia herättää muistoja yhtä hyvin kuin tuoksut. Seuraavassa annamme vinkkejä joistain suosikeista ja ehkä jostain näistä hajuvesistä tulee teidän…
Täydelliset kädet hääpäivään
Hääpäivä lähestyy ja sinulla on valmiiksi suunniteltuna kampaus, meikki ja morsiusmekko – mutta älä unohda käsiä!
Upea hääpukuliike ihanassa Vanhassa Raumassa
Hääpukuliike Mariée on upea kivijalkaliike idyllisen Vanhan Rauman sydämessä Satakunnassa.
ZAZABELLA HELSINKI Hääsalonki
Helsingin hääsalongissamme jokainen tuntee olonsa prinsessaksi!
Hääpukuliike Vieno – Häämuodin erikoisliike
Vieno on perustettu vuonna 2016 rakkaudesta häämuotiin ja palosta tarjota alan parasta palvelua.
Niinatar
Runebergin kadulta Helsingistä löydät Suomen suurimman ja palkituimman hääpukuliikkeen, Niinattaren.
Jos morsian saa itse valita
Kysyimme joukolta kauniita naisia, mitä asusteita he tahtoisivat käyttää mikäli olisivat menossa aimisiin.
Inspiraatiota morsiamen valintoihin
Klassinen valkoinen morsiuspuku on ihanan kaunis…