Hehkua hääpäivään

Hehkua hääpäivään

Kukapa ei haluaisi hehkua kauniisti hääpäivänään niin sisäisesti kuin ulkoisestikin? Kokosimme tähän juttuun lukujärjestyksen, jota noudattamalla saat sekä ihosi että koko vartalosi pistämään parastaan elämäsi tärkeimpänä päivänä.

Teksti: Erika Åkman Kuvat: Adobestock.com

Häät ovat 80 prosenttisesti pelkkää valmistelua. Juuri siitä syystä oikealla ajoituksella on häiden suunnittelussa tärkeä rooli. Siinä missä kirkko pitää varata pikimmiten ja kutsut laittaa liikkeelle oikeaan aikaan, myös kauneudenhoitoon liittyviä asioita on hyvä jäsennellä jo etukäteen.

Kuvittelitko, että tulet näyttämään haaveidesi morsiamelta sormia napsauttamalla? Kunpa se toimisikin niin. Todellisuudessa pitkäjänteisyys palkitaan, jos haluat saada ihollesi kauniin hehkun, hiuksiisi upean kiillon ja vartaloosi tervettä elinvoimaa.

Sisäistämällä alla olevan aikataulun heräät hääpäiväsi aamuna itsesi parhaana versiona!

Vuosi ennen häitä…

Hääpäivä lyödään useimmiten hyvissä ajoin lukkoon, mikä tarkoittaa sitä, että sinulla on rutkasti aikaa keskittyä kehosi hyvinvointiin. Pienetkin elämäntapamuutokset kantavat pitkällä aikavälillä hedelmää. Nyt jos joskus on aika tehdä ryhtiliike kohti terveempiä elämäntapoja.

Ensimmäisenä kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikunnan määrään. Vaikka tavotteenasi ei olisi varsinaisesti laihtua, hyväkuntoisena jaksat paremmin suunnittelurumban läpi ja myös näytät terveeltä ja hyvinvoivalta hääpäivänäsi.

Lisää ruokavalioosi reippaasti kasviksia ja vähennä kovia rasvoja ja sokereita. Heitä hyvästit napostelulle ja siirry säännölliseen ruokarytmiin. Muista juoda runsaasti vettä, sillä siitä nauttii koko kroppasi.

Kun lisäät päivärutiineihisi hyötyliikuntaa, jo sen avulla saat vuodessa tiputettua muutaman vyötärölle kertyneen lisäkilon kuin huomaamatta. Mikäli toivot tiputtavasi enemmän painoa, tee tarkka ja terveellinen kuntoilusuunnitelma mielellään ammattilaisen avustuksella.

Hehkua hääpäivään

8 kk ennen häitä…

Jos haluat tehdä radikaalin muutoksen hiustesi väriin, älä jätä prosessin aloittamista yhtään tämän pidemmälle. Jos kokeilu menee pieleen, kampaajallasi on vielä hyvin aikaa korjata asia vahingoittamatta hiuksiasi. Vältä hiusten värjäämistä kotona.

Jos taas haluat kasvattaa hiuksiasi, älä anna kampaajan kajota niiden pituuteen enää tämän jälkeen. Muista kuitenkin, ettei pitkä tukka ole edellytys näyttävälle kampaukselle, vaan tärkeämpää on kiinnittää huomiota hiusten kuntoon. Hyväkuntoinen hius näyttää kampauksessa aina kauniimmalta.

Viimeistään tässä vaiheessa myös hääkampaajan ja -meikkaajan tulee olla varattuina – varsinkin, jos olet menossa naimisiin suosittuna ajankohtana.

6 kk ennen häitä…

Pysähdy ja kiinnitä ekstrahuomiota ihoosi. Mitä toivoisit olevan toisin? Kostuta ja kuori kasvoja ja vartaloa säännöllisin väliajoin aina hääpäivään saakka. Jos sinulla on vakavampia ongelmia ihosi kanssa, kuten aknea tai atooppista ihottumaa, käänny ihoasiantuntijan puoleen.

Mikäli silmänympärysvoide, kasvovesi, kosteusvoide ja seerumi eivät vielä kuulu päivittäiseen ihonhoitorutiinisi, nyt on aika lisätä ne siihen. Jos olet huolissasi epäpuhtauksista tai hailakasta ihonsävystä, puolessa vuodessa ehdit vielä saada ihmeitä aikaan oikeilla tuotteilla.

Hehkua hääpäivään

3 kk ennen häitä…

Auringon kanssa tulee aina olla varovainen, mutta mitä lähemmäs häitä mennään, sitä tarkempi saat olla. Kukaan tuskin haluaa, että kauniin häämekon alta kuultaa kärvistynyt iho, joka on epätasainen, punoittava ja pahimmassa tapauksessa inhottavasti hilseilevä.

Pysyttele siis häiden alla varjossa. Jos et voi välttää voimakasta auringonpaistetta, muista käyttää runsaasti aurinkovoidetta koko iholla.

Ruskettumiseen on monia huomattavasti terveellisempiäkin keinoja, joten varaa tässä välissä aika esimerkiksi suihkurusketukseen. Jos olet ensikertalainen, toimenpidettä on hyvä käydä testaamassa etukäteen, jotta lopputulos ei tule yllätyksenä.

2 kk ennen häitä…

Hampaiden valkaisun avulla saat upean hymysi takaisin! Hampaiden tummumiselle on monta syytä, mutta onneksi niiden valkean värin palauttaminen ei ole nykypäivänä enää hankalaa. Hampaat voi huoletta laittaa uuteen uskoon muutamaa kuukautta ennen häitä.

Hampaiden valkaisu tapahtuu hammaslääkäriasemalla ja se maksaa keskimäärin noin 200-300 euroa. Ennen valkaisua hampaat tulee tarkistuttaa hammaslääkärin vastaanotolla ja hoitaa tarvittaessa kuntoon.

Kun noudatat valkaisun jälkeen kotihoito-ohjeita, kauniin valkea lopputulos voi pysyä hyvänä parikin vuotta. Valkaisua ei suositella raskaana oleville tai imettäville naisille.

1 kk ennen häitä…

Kun häihin on enää kuukausi, kiiruhda koemeikkiin ja -kampaukseen. Testipäivää ei kannata ajoittaa tämän aiemmas, ettei suunniteltu look ehdi unohtumaan, tai morsiamen mieli muuttumaan. Jos mahdollista, varaa meikki ja kampaus samalle päivälle, jotta saat hyvän mielikuvan kokonaisuudesta.

Valmistaudu koemeikkiin ja -kampaukseen puntaroimalla erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä meikiltä ja kampaukseltasi kaipaat. Tuo omia ideoitasi ja ajatuksiasi esiin rohkeasti, mutta muista myös luottaa ammattilaisen näkemykseen. Kampaaja ja meikkaaja osaavat kertoa muoto- ja väriopillisten sääntöjen mukaan, kenelle käy mikäkin.

Koekampauksessa- ja meikissä käynti on tärkeää myös morsiamen psyyken kannalta. Tieto siitä, että kokonaisuudesta tulee varmasti mieluisa ja onnistunut, lieventää hääaamun jännitystä.

Samaan syssyyn voit vielä kysyä meikkaajalta viime hetken vinkit ihonhoitoon, sekä napsauttaa hiusten latvat. Jos jätät kampaajakäynnin tuonnemmas, tuore leikkausjälki jää teräväksi, eikä se ehdi pehmetä ennen kampauksen tekoa.

Hehkua hääpäivään

1 viikko ennen häitä…

Alkaako jännittää? Ei huolta. Koska olet ollut hyvissä ajoin liikkeellä, sinulla ei pitäisi olla mitään syytä stressiin.

Kun h-hetkeen on enää viikko aikaa, saat rentoutua ja levätä luvan kanssa. Viimeiselle viikolle ei pitäisi jättää enää mitään päänvaivaa. Alkoholi ei kuitenkaan kuulu häitä edeltävään rentoutumiseen, sillä se tekee ulkokuoresta turvonneen ja pöhöttyneen. Jo muutama alkoholiannos illassa voi vaikuttaa heikentävästi unen laatuun.

Ihonpuhdistusta ei kannata jättää tämän lähemmäs häitä, sillä kuten moni tietää, iho saattaa olla ärtyneen oloinen vielä muutaman päivän käsittelyn jälkeen. Hoida samalla myös jalat kauniiksi.

2 päivää ennen häitä…

Sitten on viimeistelyn aika. Paria päivää ennen häitä hoidata kynnet, kulmakarvat, ripsien pidennykset, vahaus ja suihkurusketus. Kuori huulet hellästi.

Enää ei ole aikaa radikaaleille muutoksille, joten älä tee mitään överiä!

1 päivä ennen häitä…

Jokainen meistä tietää, että vartalomme ei näytä parhaita puoliaan silloin kun olemme väsyneitä tai stressaantuneita, joten häitä edeltävänä päivänä lepo ja rauhoittuminen ovat avainasemassa.

Jos sinulla on vaikeuksia rentoutua, kokeile rauhoittavaa vihreää teetä, lempimusiikkiasi tai vaikka meditaatiota. Nauti läheistesi voimaannuttavasta seurasta. Syö runsaasti, mutta terveellisesti.

Älä enää kuori ihoasi, puristele finnejä tai nypi kulmakarvoja. Jos silmäpusseilla on tapana kiusata sinua, nuku hääpäivää edeltävä yö selälläsi. Hyvät yöunet takaavat sen, että olet oma iloinen itsesi elämäsi upeimpana hetkenä.

Hääpäivänä…

Hääpäivän aamuna suuntaa kampaukseen ja meikkiin rauhallisin mielin. Nauti täysin siemauksin siitä, että enää sinun ei tarvitse tehdä mitään itse.

Kun h-hetki koittaa, älä pelkää onnenkyyneleitä tai tuulenpuuskassa irtoavaa hiussuortuvaa. Nyt on aika nauttia!

Lue lisää

Unelmahääsi Diane Legrandin tyyliin

Tutustukaamme kolmeen erilaiseen häämaisemaan ja upeisiin asuihin, jotka sopivat kuhunkin tyyliin!

Löydä täydellinen häätyyli Justin Alexanderilta

Mekkomme ovat huolella suunniteltu juuri sinua varten ja niissä yhdistyvät uusimmat muotilinjaukset sekä morsianten suurimmat haaveet ja toiveet.

Tämän vuoden hääpuvut pluskokoisille morsiamille

Oletko pluskokoinen morsian, jolla on kauniit muodot ja etsit unelmiesi mekkoa? Tässä ovat tämän vuoden hääpuvut pluskoossa.

Alternatiivi hääpuvulle: Haalari

Haalari antaa modernin ja elegantin ilmeen, joka sopii täydellisesti morsiamille, jotka haluavat tuoda oman persoonallisen säväyksen häätyyliin.

Täydelliset helmet morsiamelle

Helmiä ei syyttä kutsutaan merten jalokiviksi! Helmikoruja kannattaa ehdottomasti harkita osaksi hääasua.

Hääperinne selitettynä

Something Old, Something New, Something Borrowed, Something Blue....

Röyhkeät alusvaatteet

Kun on kyse hääpuvusta, me kaikki tiedämme, että hääpuvun pitäisi olla esityksen tähti. Mutta hei, kuka sanoo, ettei makuuhuoneeseen voisi…

Päivä prinsessana

Oletko haaveillut prinsessahäistä satulinnassa lapsesta asti? Anna meidän näyttää sinulle, kuinka luot päiväsi prinsessana.

Ryhdy kaupunkimorsiameksi!

Oletko menossa naimisiin suurkaupungissa elämäsi rakkauden kanssa? Ryhdy moderniksi kaupunkimorsiameksi vinkkiemme avulla.

Bridgertonin hääpuvut

Bridgerton-sarja on valloittanut sydämiä paitsi romantiikallaan ja draamallaan, myös upeilla puvuillaan, erityisesti hääpuvuillaan!

Tyylikkäät kengät häihin!

Hääkengät ovat tärkeä hääasun yksityiskohta, ja kenkien valinta vaikuttaa kokonaisuuteen.

Mustat hääpuvut

Mustat hääpuvut ovat nousseet suosituksi trendiksi nykyaikaisessa häämuodissa.

Bridgertonin morsiuspuvut

Bridgerton-sarjan romanttiset häät ovat inspiroineet todellisen morsiuskokoelman.

Vuoden 2025 häämuoti

Miltä näyttää tulevaisuuden häämuoti? Osallistuimme European Bridal Week -messuille ja saimme tutustua uusiin mallistoihin, joita esittelivät häämerkit kautta maailman.

Trendejä catwalkilta

Tässä artikkelissa esittelemme muutamia näistä trendeistä, joista Bridal Week -tapahtumaan osallistuneet saivat esimakua ja joita tulemme taatusti näkemään lisää vuoden…

80-luku on tullut takaisin!

Tässä listaamme 80-luvun 8 suurta trendiä, jotka nyt tulevat takaisin nykypäivän hääpuvuissa.

Mitä sinulla on morsiuslaukussasi?

Useimmat valitsevat hääpäiväkseen pienen morsiuslaukun, jossa on joitain päivän aikana tarvittavia esineitä. Mutta mitä asioita morsiuslaukussa pitäisi olla?

Tapaa uusi bloggaajamme!

Tervetuloa uusi bloggaajamme: Melissa! Pääset tästedes seuraamaan hänen blogiaan kotisivuillamme ja some-kanavillamme!

Haluatko morsiushunnun?

Morsiushuntu voi olla kaunis ja ainutlaatuinen yksityiskohta hääpuvussasi. Se voi olla joko pitkä tai lyhyt, koristeilla tai ilman.

Vaihtoehtoinen ”twist” hääpuvussa

Tämän päivän modernissa maailmassa vain mielikuvitus asettaa rajat sille, mitä voit valita hääpäiväsi asuksi.

LILLYn häämuoti vuodelle 2024

Tutustu LILLYn uuteen vuoden 2024 häämallistoon. Sano ’tahdon’ rakkaudelle ja romanttisten hääjuhlien morsiustyyleille!

10 vinkkiä kivuttomaan hääpuvun ostoprosessiin

Jotta välttyisit kaikilta ostosmokilta, esittelemme tässä Zazabella-hääpukujen myyntiammattilaisten 10 vinkkiä kivuttomaan hääpuvun ostoprosessiin.

Kauniit kynnet hääpäivään

Ranskalainen manikyyri, liukuvärjäys vai lempivärillä lakatut kynnet? Huolitellut ja kauniit kädet ovat hyvinvoivat ja näyttävät upealta hääkuvissa. Muista huoltaa kyntesi…

Unelmoi hääpuvusta kreivittären aikaan

Me Valkoisessa Kreivittäressä palvelemme sinua lämpimällä ja rennolla, mutta asiantuntevalla otteella.

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

Mitä sinulla on morsiuslaukussasi?

Useimmat valitsevat hääpäiväkseen pienen morsiuslaukun, jossa on joitain päivän aikana tarvittavia esineitä. Mutta mitä asioita morsiuslaukussa pitäisi olla?

Lue Lisää

Kaasot

Kaasot ovat tärkeä osa hääseuruetta ja hääpäivää. Tässä esittelemme teille muutaman sivullisen inspiraatiota suosituista hääteemoista, joita voitte hyödyntää hääseurueessanne.

Lue Lisää

Näin saat ihosi hehkumaan hääpäivääsi varten

Olemme haastatelleet kahta alan asiantuntijaa ja selvittäneet mitä tulee ajatella ihonhoitoon ja meikkiin liittyen hääpäivää silmällä pitäen.

Lue Lisää

Hääpäivän tuoksu

Harva asia herättää muistoja yhtä hyvin kuin tuoksut. Seuraavassa annamme vinkkejä joistain suosikeista ja ehkä jostain näistä hajuvesistä tulee teidän…

Lue Lisää

Täydelliset kädet hääpäivään

Hääpäivä lähestyy ja sinulla on valmiiksi suunniteltuna kampaus, meikki ja morsiusmekko – mutta älä unohda käsiä!

Lue Lisää

Morsiuskampaus: Hiukset kiinni

Tässä artikkelissa keskitymme kampauksiin, jotka sopivat parhaiten käsillä olevaan sesonkiin.

Lue Lisää

Ole upeimmillasi hääpäivänä!

Hääpäivänäsi tahdot todellakin sisäisen säteilysi näkyvän myös ulkopuolelle. Tahdot morsiuspuvun istuvan kauniista, ihosi olevan persikansileä ja silmiesi loistavan onnesta ja…

Lue Lisää

Näin olet upeimmillasi hääpäivänä!

Vahvista kauniita piirteitäsi ja persoonallista tyyliäsi hääpäivän meikkivalinnoilla. Annamme muutamia tyylivarmoja vinkkejä ja neuvoja.

Lue Lisää

Häämeikki – Tee & Älä tee

Annamme muutamia listaamme tärkeimmät Tee & Älä tee -vinkit.

Lue Lisää

Hääkampausten peruskurssi

Mitkä ovat viimeisimmät trendit hääkampauksissa? Ja mitä tulisi miettiä konsultaatiotapaamiseen sekä kampauksen tekoon liittyen?

Lue Lisää