Tahdon, tahdon ja vielä kerran tahdon

Vuodet vierivät ja häämuistot haalenevat. Sormus kuitenkin on ja pysyy. Avioliitto on vaativa taival, jota ei tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Yksi tapa juhlistaa yhdessä elettyä elämää on vihkivalojen uusiminen. Amerikasta Suomeen kantautunut seremonia on meille vielä kovin tuntematon, mutta mitä mainioin tapa juhlia asioista ihaninta, eli rakkautta.

Teksti: Erika Åkman | Kuvat: Adobestock.com

Jokainen tietää romanttisesta elokuvasta kohtauksen, jossa pitkään naimisissa ollut pari kuorruttaa kauan kestäneen avioliittonsa kauniin sanoin ja lupauksin ajan tasalle päivitettyjen vihkivalojen muodossa.

Juhlaväki hurraa, kun komea mies suutelee kesämekossa hehkuvaa vaimoaan. Pari tuntee itsensä taas vastarakastuneiksi.

Vihkivalojen uusiminen ei ole pelkästään amerikkalaisten mahdollisuus, vaan myös Suomessa avioparit voivat juhlistaa yhteistä taivaltaan samaan tapaan. Se on yhä harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta.

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Vihkivala on aviopuolisojen toisilleen antama lupaus. Kirkollisessa vihkimisessä se annetaan seurakunnan edessä, siviilivihkimisessä muiden todistajien edessä.

Kun amerikkalaiseen tyyliin hääpari kirjoittaa vihkivalansa itse, Suomessa noudatetaan useimmiten valmista kaavaa.

Monesti vihkitilaisuuden koskettavin hetki onkin juuri se, kun puolisot katsovat toisiaan silmiin ja lausuvat yksinkertaisen taikasanan: Tahdon.

Mutta miten tahtoa vielä huomenna, ensi vuonna ja jopa vuosikymmenten kuluttua? Vihkivalojen uusimisen tarkoituksena on vahvistaa jo olemassa olevaa avioliittoa entisestään.

Pelipöytä puhtaaksi

Kirkko tuntee vihkivalojen uusimistilaisuuden nimellä avioliiton vihkimisen muistopäivä.

Papin suorittaman seremonian tarkoitus on kiittää yhdessä eletystä ajasta sekä pyytää siunausta tuleville yhteisille vuosille. Parhaassa tapauksessa juhlahetki antaa voimaa parisuhteeseen ja aviopari voi sen avulla sitoutua avioliittoon entistä tiiviimmin.

Joskus vihkivalojen uusimisella saatetaan myös kaivata vahvistusta avioliitolle. Joillekin se on uusi alku puhtaalta pöydältä vaikeiden aikojen jälkeen ja merkki menneiden murheiden hautaamisesta.

Oli syy mikä tahansa, rakkautta ei voi koskaan juhlistaa liikaa.

Oman tyylinen tilaisuus

Useimmiten valat uusitaan avioliiton pyöreän vuosipäivän yhteydessä. Tällaisia merkkipaaluja voivat olla esimerkiksi 20-, 30,- tai 40-vuotishääpäivät. Mikään ei kuitenkaan käske, etteikö valoja saisi uusia milloin tahansa.

Vihkivalojen uusimista voi juhlia monella tapaa: kaksin shampanjalasit kädessä puutarhakeinussa, tai tanssisalissa suuren ihmisjoukon ympäröimänä.

Suomalaisten keskuudessa suosituimpia ovat pienet tilaisuudet, jossa juhlitaan läheisten läsnäollessa avioliiton merkkipäivää, jonka yhteyteen on ujutettu papin johtama kaunis ja pienimuotoinen siunaushetki.

Juhlalliseen hetkeen voi häävalojen lisäksi kuulua esimerkiksi raamatun katkelman lukeminen, yhteisten aikojen muisteleminen sekä kauan sitten valitun häämarssin kuunteleminen.

On paljon parista itsestään kiinni, millaisen tilaisuuden haluaa järjestää.

Jos syystä tai toisesta haaveilet vihkivalojenne uusimisesta, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon ja juttele papin kanssa. Yhdessä suunnittelemalla saatte järjestettyä juuri sellaisen tilaisuuden, joka sopii teidän avioliitollenne.

Lue lisää

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Haluatko mennä naimisiin kanssani?

Kaipaatko inspiraatiota eri kosintatapoihin?

20 romanttista talvitreffi-ideaa sinulle ja puolisollesi

Etkö vielä tiedä mitä tekisit rakkaasi kanssa jouluvapaiden aikana?

9 romanttista jouluelokuvaa kahdelle

Lähtölaskenta jouluun on alkanut. Juhlapyhiä odottaessa voit kääriytyä vilttiin ja katsoa nämä seuraavat yhdeksän jouluelokuvaa oikean tunnelman luomiseksi.

9 vinkkiä kuinka pitää huolta rakkaudestanne

Riippumatta siitä, oletteko olleet kumppanisi kanssa yhdessä vuoden vai kymmenen, pitää rakkautta ylläpitää ja huoltaa. Lue vinkkimme kuinka pidätte rakkautta…

Tavallisimmat häihin liittyvät tilaisuudet

Itse vihkimisen, seurustelun ja hääjuhlan sisältävän päivän lisäksi on olemassa useita häihin liittyviä järjestelyjä joista tässä käymme läpi tavallisimmat.

Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

Vaikka toivommekin ettei pandemiaa olisi koskaan tullut, sillä on myös ollut joitain myönteisiä vaikutuksia.

Tahdon, tahdon ja vielä kerran tahdon

Amerikasta Suomeen kantautunut seremonia on meille vielä kovin tuntematon, mutta mitä mainioin tapa juhlia asioista ihaninta, eli rakkautta.

Häiden vuosipäivät

Häiden vuosipäiviä juhlistetaan muistellaksemme miksi menimme naimisiin. Tämä on erityinen päivä, jonka voimme omistaa toisillemme ja hieno tilaisuus osoittaa rakkauttamme.

Tehkää vihkiseremoniastanne taianomainen!

Unelmoitteko persoonallisesta vihkimisestä, jossa on sekä uusia vaikutteita että perinteistä tunnelmaa? Olkaa rohkeita älkääkä miettikö liikaa sitä, millaisia vihkimiset yleensä…

Vankkoja neuvoja pitkään avioliittoon

Olet vihdoinkin löytänyt kumppanin, jollaisesta olet aina haaveillut. Pian on hääpäiväsi ollut ja mennyt, mutta mietit sitä, miten saat tämän…

Pidä rakkaus yllä

Kirkossa sanomme toisillemme TAHDON ja lupaamme olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Mutta kuinka me käytännössä pidämme rakkautta yllä? Tässä…

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Lue Lisää