Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

Covid-19 -tartunnat ja niistä seurannut pandemia on jollain tavalla vaikuttanut meihin kaikkiin, sekä hyvässä että pahassa. Vaikka toivommekin ettei pandemiaa olisi koskaan tullut, sillä on myös ollut joitain myönteisiä vaikutuksia.

Teksti: Anna Storm Kuvat: Shutterstock.com

Monet parit kertovat että ymmärrys suhteen tärkeydestä on syventynyt ja käsitys siitä miten häitä tulisi viettää on muuttunut. Monille tämä on tarkoittanut häätraditioiden uudistamista ja oman hääjuhlansa uudelleen arvioimista. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta hääperinteet ja niihin liitettävät etiketti, tyyli ja toteutus ovat aina muuttuneet. Ja muutos ei milloinkaan ole ollut niin nopeaa kuin covid-19 aikana. Pandemia on totaalisesti muuttanut hääteollisuutta ja vaikuttanut myös suuresti hääperinteiisiin. Tässä listaamme 11 asiaa joihin pandemia on vaikuttanut.

1. Kotona järjestettävät puutarhajuhlat

Uudet ideat ovat saaneet tilaa kun monet hääparit ovat joutuneet peruuttamaan ulkomailla, vaikkapa Italiassa, järjestettävät häät. Pienempi vierasmäärä yhdistettynä kaipuuseen järjestää häät vehreässä ympäristössä, ovat saaneet monet juhlimaan omassa puutarhassaan. On ollut uskomatonta huomata miten oman pihansa saa muutettua  koristeilla, valoköynnöksillä ja kukilla.

2. Romantiikkaa teltassa

Sosiaalista kanssakäymistä ja sisätiloissa kokoontumista koskevat tarkat rajoitukset ovat johtaneet juhlatelttojen suureen kysyntään. Teltan valinta juhlapaikaksi on sekä pelastanut monet häät pandemian aikana että luonut loputtomat stailausmahdollisuudet. Teltan koon voi mitoittaa sen mukaan onko teitä 10 tai 150 henkilöä ja koristeluun voi satsata täysillä oman maun ja mieltymysten mukaisesti. Mikä sen romanttisempaa! Pimenevien ja viilenevien iltojen varalle kannattaa muistaa valaistus, huovat ja lämmitimet.

Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

3. Karataan naimisiin

Ennen kummasteltiin naimisiin karanneita pareja, mutta miten on tänään? Karkaaminen on suositumpaa kuin koskaan! Hääparin (ja lähimmän hääseurueen) karkaamista salaiseen kohteeseen juhlimaan ainutlaatuisia häita pidetään seikkalullisen romanttisena tapana. Tämänkaltaiset intiimit häät ovat usein persoonalliset ja ylelliset koska niissä voi todella panostaa kaikkiin yksityiskohtiin mieluummin kuin suureen vierasmäärään. Monet tämän päivän pareista valitsevat juuri tällaiset häät jotka tuntuvat todella omilta, mieluummin kuin järjestävät jotain perheen ja ystävien odotusten mukaisesti.

4. Uskonnollinen seremonia ulkona

Aikaisemmin oli tavallista että siviilivihkimisen valinneet järjestivät ulkohäät. Mutta nykyään, pandemian jälkeen, yhä useampi uskonnollinen hääseremonia järjestetään ulkona. Tämä on seurausta tarkoista sisätiloja koskeneista määräyksistä, mutta monet näkevät myös ulkotiloissa mahdollisuuden romanttisiin puitteisiin.    

Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

5. Pöytiin tarjoiltu ruokailu

Muutama vuosi sitten seisoen nautitut ateriat olivat suosittu vaihtoehto koska se antoi mahdollisuuden samanaikaiseen seurusteluun. Myös buffetit joista vieraat itse valitsivat syötävänsä olivat erittäin suosittuja. Pandemian seurauksen tämä on muuttunut ja näemme tänään yhä useammin pöytiin tarjoiltavia hääaterioita. Tämä on sekä hygienisempi tapa että illan seremoniamestarille helpompi vaihtoehto. Selkeämmin aikataulutettu ruokailu auttaa  ajoittamaan illan puheet ja muut ohjelmanumerot.  

6. Loppu jäykälle seurustelulle

Tiedättehän tuon hetken vihkimsen jälkeen jolloin kaikki häävieraanne jonottavat päästääkseen yksitellen onnittelemaan teitä? Tämä saattaa tuntua jokseenkin jäykältä tilanteelta ja sen on nyt pandemian johdosta jäämässä pois. Tuntuu tietysti kummalliselta kiittää pandemiaa tästä, mutta monet hääparit ovat luultavasti kiitollisia kun pääsevät tästä jäykästä tavasta ja kun voivat mieluummin juhlan aikana seurustella vieraiden kanssa pienissä ryhmissä. 

7. Yksillölliset ja eksklusiiviset häät

Kun vierasmäärä on jouduttu karsimaan minimiin, avautuu mahdollisuus samalla alkuperäisellä budjetilla suunnitella todella ainutlaatuiset ja ylelliset häät. Budjetista voi nyt käyttää isomman osan upeisiin aktiviteetteihin. Miksi ei saapua hääjuhlaan helikopterilla? Tai vuokrata illaksi baarimikko seikoittamaan drinkkejä? Tai käyttää osan budjetista videokuvaajaan tai koristella koko juhlapaikan katto kukilla? Mahdollisuudet ovat rajattomat!

8. Vaatetus joka muistetaan

Raskaan vuoden jälkeen olemme todellakin valmiita panostamaan hääpukeutumiseen. Tämä näkyy yhä useamman parin häävaatetuksessa rohkeina kuvioina, muodikkaina leikkauksina, hauskoina väreinä ja trendikkäinä asusteina.

9. Enemmän värejä

Yllä mainitusta syystä olemme myös kyllästyneitä yksivärisiin valintoihin ja valkoiseen väriskaalaan. Etsimme todellista värien kavalkadia joka näkyy sekä kukkakoristeluissa, morsiusneitojen puvuissa ja koristeiden värivalinnoissa. Mitä enemmän väriä sitä parempi!

10. Pidennetyt juhlat

Koska monet eivät ole tavanneet perhettään tai ystäviään moneen kuukauteen halutaan nyt maksimoida yhteinen aika. Kahden tai kolmen päivän hääjuhlat ovat yhä tavallisempia. 

11. Apua ammattilaisilta

Koska viimeisten puolentoista vuoden aikana rajoitukset ovat saattaneet muuttua nopeasti,  on yhä tavallisempaa että hääparit palkkaavat ammattilaisen suunnittelemaan juhlaa. Jos vaan taloudelliset edellytykset ovat olemassa, hääsuunnittelija ja muut häiden onnistumisen kannalta tärkeät henkilöt (hääkuvaaja, kampaaja jne) palkataan ja palvelut (juhlapaikan järjestelyt jne) ostetaan.

hääjuhlat

Lue lisää

8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi

Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.

Oona ja Kristan

Kolmen vuoden odotuksen jälkeen sanoimme vihdoin toisillemme tahdon.

Tanja & Jaakko

Koska Hirvihaaran Kartano on niin loistokas ja upea halusimme myös teemalta samaa. Juhliemme teemaksi valikoituikin ihana vintage.

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Trash the dress

Toimittajamme nousi wakeboardin päälle ja testasi ”trash the dress” -trendiä.

Michelin-ravintolat Pohjoismaissa

Michelin-oppaan tarkastajat ovat matkustaneet jälleen kuluneen vuoden aikana kaikissa viidessä maassa, jotka ovat mukana Michelin-oppaan pohjoismaisessa versiossa: Tanska, Suomi, Islanti,…

Vieraslista: Kenet kutsut häihisi?

Onko pakko kutsua 70-vuotias Olga-täti vai riittääkö läheisimmät perheenjäsenet? Nyt on aika päättää vieraslistasta!

20 parasta kappaletta häävalssiksi

Ettekö ole vielä päättäneet häätanssinne musiikkia? Älä huoli, sillä olemme löytäneet suosikkikappaleemme kautta aikojen.

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus

Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Tuletko puolisokseni? 23 eri tapaa kosia

Oletko yksi heistä, joka ei vielä ole esittänyt suurta kysymystä? Tässä tarjoamme sinulle muutamia ideoita kosintaa varten.

Sosiaalinen media ja kuvien jakaminen

Sosiaalisen median käyttö häiden yhteydessä voi olla haastavaa vieraille. Saako puhelinta käyttää juhlan aikana? Saako kuvia julkaista ennen hääparia tai…

Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää

Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

Viehättäviä ja ihania hääsäveliä

Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?

Ikuistakaa suuri päivänne liikkuvalla kuvalla

Hääpäivän ikuistamisesta liikkuvaksi kuvaksi tulee koko ajan suositumpaa ja se on loistava muisto suuresta päivästä.

Haluatko mennä naimisiin kanssani?

Kaipaatko inspiraatiota eri kosintatapoihin?

Meidän häät

Menitkö juuri naimisiin? Kuulemme mielellämme enemmän juuri teidän häistä jotta voimme jakaa neuvojanne ja vinkkejänne lukijoillemme.

9 vinkkiä kuinka pitää huolta rakkaudestanne

Riippumatta siitä, oletteko olleet kumppanisi kanssa yhdessä vuoden vai kymmenen, pitää rakkautta ylläpitää ja huoltaa. Lue vinkkimme kuinka pidätte rakkautta…

21 vinkkiä hääsuunnitteluun

Hääjuhlan suunnittelu on ihanaa ja hauskaa, mutta ajoittain myös stressaavaa ja vaativaa. Tässä tulee 21 vinkkiä, jotka helpottavat hääsuunnittelua!

Saavu juhliin tyylillä

Tässä artikkelissa jaamme muutaman luovan idean koskien hääjuhlien kuljetusta.

Say I do

Muutamia vinkkejä sinulle, joka aiot kosia rakkaallesi!

12 vinkkiä täydellisen häämatkan suunnitteluun ja toteutukseen

Häämatkaa suunnitellessa on paljon ajateltavaa. Annamme sinulle 12 vinkkiä täydellisen häämatkan luomiseen.

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi

Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.

Lue Lisää

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Lue Lisää

Michelin-ravintolat Pohjoismaissa

Michelin-oppaan tarkastajat ovat matkustaneet jälleen kuluneen vuoden aikana kaikissa viidessä maassa, jotka ovat mukana Michelin-oppaan pohjoismaisessa versiossa: Tanska, Suomi, Islanti,…

Lue Lisää

Kukkatrendit

Keskustelimme floristi Sara-Lisa Ludvigssonin kanssa voidaksemme kertoa sinulle vuoden kukkatrendit ja sen, mitä on tärkeää ottaa huomioon kukkia valittaessa.

Lue Lisää

Tarjoa persoonallinen alkumalja

Haluatko tarjota juhlavan vai persoonallisen tervetulomaljan? Tässä muutama ajaton klassikko.

Lue Lisää

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

Lue Lisää

Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus

Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…

Lue Lisää

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Lue Lisää

Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää

Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Lue Lisää

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

Lue Lisää