Häävieraat ovat valmiita käyttämään häihin keskimäärin 266 euroa – tätä vieraat odottavat häiltä

talvihäät

Talven hääsesonki on käsillä. Häävieraat ovat valmiita käyttämään häihin keskimäärin 266 euroa, josta lahjaan 50-100 euroa. Häissä toivotaan sujuvia järjestelyjä ja yli 90 % vieraista kiinnittää huomiota erityisesti tunnelmaan ja tarjoiluihin, mutta vain kolmasosa hääparin ulkonäköön tai asuun. Vieraat eivät ole erityisen halukkaita maksamaan juomista itse, ja harva on valmis jäämään siivoamaan juhlapaikalle häiden jälkeen.

Teksti: Venuu Kuvat: AI

Talvikauden suosituimpia hääjuhlapäiviä ovat uusivuosi ja karkauspäivä, ja helmikuu on yleisestikin yhä yleisempi hääkuukausi. Etenkin ensi vuoden helmikuun lauantaille osuvan erityispäivämäärän 24.2.2024 kysyntä näkyy tapahtumatilojen markkinapaikka Venuussa.

Vieraat toivovat häiltä kaikkina vuodenaikoina pääsääntöisesti samoja asioita. Juhlapaikka lähellä vieraita, mieluiten kartano tai juhlasali, ruokailu noutopöydästä, sopivasti hauskaa ohjelmaa, alkuillasta juhlimista koko perheen ja suvun voimin ja loppuillasta vain aikuisten kesken – siinä tiivistettynä hyvät häät häävieraiden silmin Venuun lokakuisen käyttäjäkyselyn perusteella.

Häitä varten ollaan valmiita varaamaan korkeintaan pari päivää

Useimmat vastaajat ovat valmiita varaamaan hääjuhliin osallistumiseen yhden päivän, mikä useimmiten tarkoittaa juhlapaikkaa melko läheltä vieraita. Tarpeen tullen varataan kaksikin päivää, jolloin saatetaan majoittua juhlapaikalla tai sen lähettyvillä. Tämä on usein ainoa vaihtoehto silloin, kun vieraita tulee useammalta suunnalta. Myös kokonaista päivää lyhyemmän kaavan hääbrunssit tai -illalliset ovat nykyään suosittuja.

Amerikkalaistyylinen, kokonainen hääviikonloppu ei ole saavuttanut Suomessa suosiota, mutta toisaalta toisen ääripään destination wedding -häät eli häät unelmien matkakohteessa ovat nykyään aiempaa yleisempiä. Ajatus kohdehäistä on 54 % mieleen, mutta niihin uppoavat kustannukset ja käytännön haasteet, kuten lemmikkien tai lastenhoito, mietityttää. Matkakohde, hääjärjestelyt ja se, kuinka läheinen vieras on hääparille vaikuttavat siihen, houkutteleeko kutsu kohdehäihin avaamaan lompakon, tai onko se edes taloudellisesti mahdollista. Kuljetukset, majoituskiintiöt ja ainakin osittain kustannuksien kattaminen ovat konkreettisia tapoja madaltaa osallistumiskynnystä.

Häät maksavat aina myös vieraille jotakin

Häävieraille koituu häistä ainakin jonkinlaisia kustannuksia, järjestettiin häät missä tahansa. Kyselyyn vastanneet ovat valmiita käyttämään häihin vieraana keskimäärin 266 euroa, mutta summa riippuu vieraan suhteesta hääpariin, rooliin häissä ja taloudelliseen tilanteeseen. 

Useimmiten rahaa ollaan valmiita laittamaan häälahjaan, matkakuluihin, majoitukseen, uuteen asuun ja kampaajaan tai parturiin. Harvemmin taas ruokailuun tai osaan ruokailusta hääjuhlassa. Lisäksi vain 39 % on halukas maksamaan juomista hääjuhlan aikana, vaikka käytäntö onkin melko yleinen.

Yleisin häälahja on 50-100 euron arvoinen. Mielipiteet kuitenkin jakautuvat sen suhteen, kuuluuko pariskuntien tai perheiden antaa arvokkaampi häälahja kuin yksin juhliin saapuvien. 

Hääjuhlan tuikkukipinät

Vastuullisuutta arvostetaan myös häissä 

Häät pidetään usein kerran elämässä -mentaliteetilla. Kuitenkin kasvavaa osaa ärsyttää kulutusjuhla ja varsinkin kertakäyttöinen krääsä. 76 % pitääkin tärkeänä, että hääjuhlien valinnoissa on huomioitu ainakin jollain tavalla ympäristö ja eettisyys. Kierrätys ja käytettynä hankitut puvut, asusteet ja koristeet ovat entistä suositumpia, ja suurin osa myös tiedostaa että kaikki kestävämmät valinnat eivät näy vieraille asti. 

Käytännön asioissa toivotaan ennen kaikkea sujuvuutta 

Vieraat tekevät tunnelman, ja lapsivapaat häät jakavat mielipiteitä: lähes puolet (49 %) pitää parhaina häitä joihin kutsutaan kaikki vauvasta vaariin, kun taas 45 % juhlii mieluiten aikuisten kesken. 

Usean vastaajan mielestä hyvät häät ovat kaukana pönötyksestä. Selkeä, vieraille jaettu ohjelmarunko rentouttaa tunnelmaa, kun kaikille on tiedossa missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. 83 prosenttia toivoo, että häävieraiden kuljetus vihkipaikalta juhlatilaan ja mahdollisille jatkoille on hoidettu jollakin tavoin. Eksymiset tai myöhästymiset siirtymissä viivästyttävät ohjelmaa ja aiheuttaa ylimääräistä hässäkkää hääpäivään.

Ruokailun ykkösvaihtoehto on ateria noutopöydästä, vaikka lautastarjoilu on häissä nykyään selkeästi yleisempää kuin aiemmin. 96 prosenttia toivoo iltapalaa tai yöruokaa, jos häät jatkuvat pikkutunneille. Häiden jatkot yökerhossa tai baarissa ei välttämättä houkuttele, mutta vastaajien mielestä joissain tilanteissa sekin voi olla hyvä vaihtoehto. 78 prosenttia vastaajista ei ole valmis siivoamaan hääpaikalla häiden lopuksi. 

* Tiedot ovat peräisin Venuun käyttäjädatasta ja lokakuisesta käyttäjäkyselystä, n=374 

Lue lisää

Hyvän hääpuheen salaisuus

Laadi neuvojemme avulla mukaansatempaava puhe.

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Pukukoodit häissä

Monet vieraat pohtivat, kuinka häihin tulisi pukeutua. Älä huoli, sillä tämän artikkelin luettuasi saat asiaan täyden ymmärryksen.

Haaveena omat Bridgerton-häät!

Romantiikkaa, pastellivärejä, tyylikästä muotia, ylellistä tunnelmaa ja 1800-luvun historiaa Englannista. Kuulostako unelmahäiltäsi?

Hääbingo

Hääbingo on hauska leikki tunnelman keventämiseen ja tutustumiseen.

Newbie lanseeraa häämalliston

Kappahlin tuotemerkki Newbie lanseeraa juuri sopivasti hääsesongin kynnyksellä malliston naisten ja lasten vaatteita ja asusteita, joissa on unenomaisia valkoisia sävyjä,…

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

TESTI: Mikä hääteema sopii sinulle parhaiten?

Etkä tiedä, minkä hääteeman valitsisit? Tee tämä testi ja löydä persoonallisuuttasi parhaiten kuvaava teema.

Häävieraiden Budjetti

Häävieraat ovat valmiita käyttämään häihin keskimäärin 266 euroa – tätä vieraat odottavat häiltä

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi

Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Viininmaistelua Toscanassa

Kun Il Divo soi kaiuttimista, matka läpi kauniin italialaisen luonnonmaiseman ainutlaatuisen floran ja faunan kera, salpaa jokaisen vasta-avioituneen ja rakastuneen…

Michelin-ravintolat Pohjoismaissa

Michelin-oppaan tarkastajat ovat matkustaneet jälleen kuluneen vuoden aikana kaikissa viidessä maassa, jotka ovat mukana Michelin-oppaan pohjoismaisessa versiossa: Tanska, Suomi, Islanti,…

Kukkatrendit

Keskustelimme floristi Sara-Lisa Ludvigssonin kanssa voidaksemme kertoa sinulle vuoden kukkatrendit ja sen, mitä on tärkeää ottaa huomioon kukkia valittaessa.

Tarjoa persoonallinen alkumalja

Haluatko tarjota juhlavan vai persoonallisen tervetulomaljan? Tässä muutama ajaton klassikko.

Linda-Marie Nilsson kokovalikoimaltaan laajassa designyhteistyössä Elloksen kanssa

Tällä kertaa kyseessä ovat juhlamekot ja asusteet kesän kaikkiin ihaniin tilaisuuksiin.

Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus

Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…

Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää

Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Avioliitto näkyvissä!

Häiden suunnittelu on kuin merellä seilaamista – toisinaan myrskyää ja paiskitaan töitä, toisinaan otetaan vain rennosti ja nautitaan kyydistä.

Viehättäviä ja ihania hääsäveliä

Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?

Lahjalistan kirjoittamisen taito

Tässä vinkkejä siihen, miten voitte tehdä täydellisen häälahjan löytämisestä helpompaa sekä itsellenne että vieraillenne.

Vieraan vaatetus

Riippumatta siitä, järjestetäänkö häät kartanossa vai ladossa, linnassa vai puutarhassa, on vieraan tärkein kysymys on aina sama: miten minun tulee…

9 vinkkiä – näin saatte enemmän irti hääjuhlasta!

Hääjuhlien suunnitteleminen on uskomattoman ihanaa – pitäkää huoli, että teette hääjuhlastanne ikimuistoisen kokemuksen vieraillenne!

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Lue Lisää

Bridgertonin morsiuspuvut

Bridgerton-sarjan romanttiset häät ovat inspiroineet todellisen morsiuskokoelman.

Lue Lisää

Hääbingo

Hääbingo on hauska leikki tunnelman keventämiseen ja tutustumiseen.

Lue Lisää

Sosiaalinen media ja kuvien jakaminen

Sosiaalisen median käyttö häiden yhteydessä voi olla haastavaa vieraille. Saako puhelinta käyttää juhlan aikana? Saako kuvia julkaista ennen hääparia tai…

Lue Lisää

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

Lue Lisää

TESTI: Mikä hääteema sopii sinulle parhaiten?

Etkä tiedä, minkä hääteeman valitsisit? Tee tämä testi ja löydä persoonallisuuttasi parhaiten kuvaava teema.

Lue Lisää

20 parasta kappaletta häävalssiksi

Ettekö ole vielä päättäneet häätanssinne musiikkia? Älä huoli, sillä olemme löytäneet suosikkikappaleemme kautta aikojen.

Lue Lisää

Tapaa uusi bloggaajamme!

Tervetuloa uusi bloggaajamme: Melissa! Pääset tästedes seuraamaan hänen blogiaan kotisivuillamme ja some-kanavillamme!

Lue Lisää

Häävieraiden Budjetti

Häävieraat ovat valmiita käyttämään häihin keskimäärin 266 euroa – tätä vieraat odottavat häiltä

Lue Lisää

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

Lue Lisää