Teksti: Annette Saksman | Kuvat: @iStockphoto.com/Studio Vision1
Pienokaisen synnyttyä voi olla hyvä idea yhdistää ristiäiset vanhempien vihkimisen kanssa. Kutsua muotoillessa pitää miettiä, haluaako tehdä vieraille selväksi, että kyseessä ovat tuplajuhlat. Osa kutsuu sukulaiset ja ystävät vain kastejuhlaan, ja näin vihkiminen tulee yllätyksenä. Salaisuuden varjelemiseksi kutsut kannattaa lähettää vasta kastejuhlan tullessa ajankohtaiseksi, vaikka kirkko olisi varattuna etukäteen.
Kirkkoa varatessa ilmoitetaan, että kyseessä on kasteen ja vihkimisen yhdistäminen. Kirkkojärjestys suosittaa, että vauva kastetaan viimeistään kahden kuukauden ikäisenä. Mitään pakkoa tähän ei kuitenkaan ole. Kirkon voi hyvin varata ennen lapsen syntymää, ja suosittujen kirkkojen kohdalla on toimittavakin ajoissa.
Yhdistelmäjuhlat voi toteuttaa kumminpäin tahansa, mutta käytännöllisintä on vihkiä vanhemmat ensin. Näin lapselle tulee automaattisesti perheen sukunimi. Muuten lapsen sukunimen saattaa myöhemmin joutua vaihtamaan ilmoittamalla siitä kotikunnan maistraattiin.
Kirkkoon sisääntulo ja sieltä poistuminen järjestetään parin toiveiden mukaan. Alttarille voidaan kävellä häämarssin tahtiin vauva sylissä tai ilman. Isommat lapset voivat toimia morsiuslapsina kuten tavallisissakin vihkiäisissä. Tavallisesti toimitukset yhdistetään toisiinsa niin, että rukoukset ja puhe luetaan vain kerran. Jotta vihittävä pari pystyisi keskittymään paremmin toisiinsa, perheen pienimmäisen olisi hyvä olla toimituksen ajan esimerkiksi sylikummin hoivassa.
Vihkiminen ja kaste erotetaan usein ylimääräisellä virrellä tai muulla musiikilla. Musiikin aikana siirrytään kastemaljan luo. Kasteen aluksi vauva voidaan halutessa vaihtaa vanhemman syliin. Kasteen lopuksi kuunnellaan esimerkiksi lastenvirsi, jonka jälkeen annetaan kaste- ja kummitodistukset. Kirkosta poistumiseen sopii oma musiikkinsa, johon pappi ja kanttori osaavat varmasti antaa ehdotuksia. Ammattitaitoinen pappi osaa suunnitella parin kanssa toimivan kokonaisuuden, jossa molemmat juhlanaiheet saavat tarpeeksi huomiota.
Tuplajuhlien edutYhdistetty hää- ja kastejuhla sopii hyvin niille pareille, jotka eivät viihdy tuntikaupalla juhlien keskipisteenä. Selkeänä etuna ovat myös edullisemmat kustannukset. On tavallista, että kastejuhlaan kutsutaan vain lähimmät sukulaiset ja ystävät. Vaikka juhlaruoat ja -juomat tilattaisiinkin pitopalvelusta, voi tarjoilujen runsaudesta tinkiä.
Vierailla on erilaisia odotuksia hää- ja kastejuhlille. Häissä syödään ja juodaan usein pitkän kaavan mukaan, mutta ristiäisissä samanlaista oletusta ei ole. Siksi tarjoiluiksi riittävät esimerkiksi suolaiset naposteltavat ja täytekakku kahveineen. Ristiäisten kaltaisiin lastenjuhliin ei perinteisesti kuulu alkoholi. Yhdistetyissä juhlissa onnittelumaljan voi halutessaan tarjota, mutta samalla ne ovat hyvä syy kokonaan alkoholittomille juhlille ilman, että vieraat sitä ihmettelevät.
Hääpukuun voi sonnustautua, jos se tuntuu hyvältä, mutta leninki, jakku- tai housupukukin riittää hyvin. Myös hääkampauksesta ja -meikistä voi tinkiä hyvällä omallatunnolla. Pitkä sentti säästyy siinäkin, ettei tilaa bändiä soittamaan juhliin. Se ei välttämättä olisi mielekästäkään, koska samalla juhlitaan myös pienokaista. Jos runsas hääohjelma tuntuu tärkeältä, kannattaa miettiä juhlien järjestämistä erikseen.
Julkaistu 28.6.2010
Häämenun valitseminen ei ole aivan helppoa. Mutta onneksi apua löytyy.
Helsingin Katajanokan historiallinen vankilamiljöö jyhkeine muureineen hätkähdyttää pihaan tullessa ja herättää miettimään onkohan viilat ja muut pakovälineet nyt varm...
Kaapelitehtaan ravintola Hima & Sali tarjoilee asiakkailleen ympäristöystävällisen buffetmenun ja vinkit vihreään juhlintaan.
Häistänne tulee todella upeat, jos vieraat viihtyvät ja tanssilattia on täynnä. Lue miten saat häihinne täydellisen ohjelman.
Menun on suunnitellut Ateriax Cateringin keittiömestari Jonathan Norris.
Hääjuhlien ohjelmapuolta suunnitellessa kannattaa ottaa ilo irti pimenevistä syysilloista. Elävä tuli jos mikä lämmittää tunnelmaa ja kun sitä käsittelemässä on vielä ...
Lähestyvä syksy tuo tullessaan hämärtyvät illat ja erilaiset valaistukset luovat täydellisen tunnelman juhlaan kuin juhlaan. Philipsin uusi LumiWare-cooleri ...
Imatran Valtionhotelli on jo vuosisatoja houkutellut lukuisia hääpareja viettämään romanttisia ja ikimuistoisia hetkiä tunnelmallisessa, luonnonläheisessä ympäristössä...
Fiskarsin Ruukilla on takanaan historiaa aina vuodesta 1649 lähtien. Ruukin historiallinen miljöö elää vahvasti uutta elämää; tänään Fiskars on kansainvälisestikin t...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Funktionaalisen lasidesignin edelläkävijä Maximilian Riedel.
Nordic Food Oy tarjoaa korkeatasoista juhlapalvelua käyttäen mahdollisimman paljon luomu- ja lähiruokaa. Keittiömestari Jaakko Lötjösen omistama ja...
Värikkäiden syyspäivien vaihtuessa tummiin syysiltoihin Alkon valikoimaan ilmestyy hunjaisen makea jälkiruokaviini Itävallan Rustista.
Hartwall Jaffa kehitti yhdessä baarimestari Kim-Peter Hyödyn kanssa liudan herkullisia, alkoholittomia drinkkejä, mocktaileja. Raikkaat Jaffa Mockt...
Servaalin loppusyksyn uutuuksiin kuuluvassa Château du Breuilin tuottamass Coeur de Breuil - aperitiivijuomassa yhdistyvät mehevät normandialaiset ...
Esittelyssä muutamia viiniuutuuksia ja ajankohtaisia tuotteita makoisan häämenuun kruunaajaksi.
Espanjalainen uutuusviiniperhe Tapeña on erityisesti suunniteltu nautittavaksi iloisessa seurassa, maittavan ruoan kera. Huippusuositut tapakset, m...
Suomen Ammattivalokuvaajat ry järjestää jäsenistölleen vuosittaisen Vuoden Muotokuvaaja –kilpailun. Kilpailun tavoitteena on arvioida muotokuvaajie...
Unirestan keittiömestari suunnitteli Pohjois-Pohjanmaan makuja sisältävän menun, jonka täyteläiset maut täydentävät toinen toisiaan.
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi