Timanttijahdin voittosormus Vuoden kaunein sormus

Häät ja Juhlat -lehden järjestämän Timanttijahti -kilpailun voitto meni E.Lindroosille, joka sai suunnitella tulevalle morsiamelle tämän unelmiensa sormuksen. Tämä kyseinen sormus voitti juuri Vuoden kaunein sormus 2016 -palkinnon ja toimi innoittajana seuraavaan mallistoon.

Ehdolla tunnustuksen saajaksi oli kymmenen esiraadin valitsemaa sormusta. Lindroos saa voitostaan palkinnoksi Suomen Messusäätiön lahjoittaman 3000 euron rahapalkinnon.

Idea Kide-sormukseen syntyi Häät ja Juhlat -lehden Timanttijahdin voittosormusta, uniikkia asiakastyötä tehdessä. Lindroos suunnitteli sormuksen vihkisormukseksi morsiamelle. Sormuksen inspiraation lähteenä oli Lindroosin aikaisemmin suunnittelema Lumi-sormus. Vuoden kaunein sormus 2012 kilpailun voittaneen Lumi-sormuksen muotokieli on haettu lumihiutaleesta, tämän pohjalta Lindroos lähti suunnittelemaan hiutaletta pirskahtelevampaa lumikidettä.

Itse idea korusta syntyi melko vaivattomasti, mutta sen työstäminen lopulliseen toteutuskelpoiseen muotoonsa oli Lindroosin mukaan todella haastava prosessi, jonka aikana hän ei kuitenkaan suostunut tinkimään visiostaan vaan pysyi vankkumattomana alkuperäisen ideansa takana. Lindroosilla on suunnitteluvaiheessa tapana heittää kultasepän tietotaito narikkaan, jotta se ei rajoittaisi häntä sellaiseen ajatteluun, ettei voisi suunnitella mitään erikoista, koska se on haasteellista valmistaa.

”Olen todella tyytyväinen lopulliseen sormukseen ja sen omaleimaisuuteen. Se on klassinen sormus, mutta muutamat hyvin harkitut detaljit erottavat sen muista ja tekevät siitä omanlaisensa”, Lindroos kiteyttää.

Inspiraatiota Lindroos ammentaa usein luonnosta, mihin viittaavat myös hänen mallistojensa nimet Harmonia, Lumi, Sade ja Kide. Lindroos haluaa, että hänen suunnittelemansa korut ovat kantajansa näköisiä, joten myös itse korun tilaaja ja hänen uniikki persoonansa toimii korun inspiraation lähteenä.

”Aivan kuin lumikiteet tai -hiutaleet, eivät ihmisetkään tule sattumalta sellaisiksi kuin ovat, vaan se on pitkä prosessi, joka ei tapahdu tyhjiössä”, Lindroos toteaa.

Varsinkin vihkisormuksia on Lindroosin mukaan erityisen hienoa tehdä, sillä ne ovat tärkeitä ja voimakkaita koruja, jotka kuvastavat kantajiensa persoonaa ja tarinaa. Lindroosin mielestä palkitsevinta hänen työssään on, kun korut tuovat hänen asiakkailleen iloa, voimaa tai muistoja sen sijaan että olisivat vain kauniita esineitä.

”Hienoa ei ole vain se, että tekee kauniin korun, joka sopii iltapukuun, vaan että korussa on asiakkaalle myös jotakin lisäarvoa. Tykkään tehdä klassisia koruja, joilla on syvä merkitys. On myös aina upeaa nähdä se ilo, kun asiakas saa juuri sellaisen korun, mitä on ajatellut ja toivonut. Nämä korut ovat ihmisille todella merkittäviä asioita, vaikka ne ovatkin niin pienessä muodossa. Se on parasta tässä työssä”, Lindroos kertoo.

 

#kidesormus #lindrooshelsinki

www.lindrooshelsinki.fi


Seuraa meitä
Back to top