Vieraslistan ja istumajärjestyksen laatiminen ovat monesti häiden vaikeimpia asioita.
Teksti: Annette Saksman | Kuvat: Leanderfotograf
Moni häitään suunnitteleva pari tuntee piston sydämessään kutsuvieraslistaa laatiessaan. Ketään ei haluta loukata, mutta kaikkia ei vain ole mahdollista kutsua. Hääbudjetin päättämisestä on hyvä aloittaa. Rahan lisäksi myös vihkimis- tai juhlapaikan koko voi rajoittaa vierasmäärää. Vanhemmat haluavat usein vaikuttaa vieraslistan muodostumiseen. Jos he osallistuvat häihin taloudellisesti, kannattaa pelisäännöt sopia heti alussa. Hääjuhla on tuoreen avioparin juhla, ja he saavat itse päättää siitä, keitä kutsutaan.
Nykyisin moni haluaa painottaa vieraslistassa ystäviä sukulaisten sijaan, etenkin jos taustalla on suuri suku. Tulevan aviopuolison kanssa kuitenkin kannattaa sopia ajoissa, kuinka monta toisen tuttua häihin saa kutsua. Vieraista voi tulla kiistaa, jos mies haluaa kutsua sählyjenginsä ja nainen vanhat opiskelukaverinsa.
Häihin kutsutaan vain tärkeät ihmiset. Jos esimerkiksi ystävien uudet tyttö- tai poikaystävät eivät kuulu niihin, heitä ei tarvitse kutsua. Vieraiden lapsiakaan ei ole pakko kutsua. Ne vieraat, jotka eivät sulata ajatusta aikuisten juhlista, saattavat kuitenkin jättää tulematta. Yksi vaihtoehto on kutsua osa vieraista vain vihkimistilaisuuteen, mutta viettää hääjuhlaa pienemmällä joukolla.
Jokainen pari tekee häistään omannäköisensä. Osa haluaa juhlia vain lähimpien kesken, toisille isokin vierasjoukko on tervetullut. Pääasia on, ettei kutsu ketään pelkästä velvollisuudentunnosta.
Istumajärjestyksen suunnitteluKun vieraiden määrä ja nimet ovat tiedossa, voidaan laatia istumajärjestys. Mitä suuremmista juhlista on kyse, sitä tärkeämpää suunnittelu on. Ensin ratkaistaan, miten hääpari istuu ja miten vieraat sijoittuvat pariin nähden. Pohjaratkaisuna voi olla pitkät pöydät, E-kirjaimen muotoinen kampapöytä tai useat pienet pöydät. Usein hääpari istuu omassa pöydässään kaksin. Hauskempi ratkaisu voisi olla, että hääpari istuisi isoimmassa pöydässä yhdessä vanhempiensa, sisarustensa, kaason ja bestmanin kanssa. Jos pöytään mahtuu, mukana voivat olla isovanhemmat, kummit tai lähimmät ystävät.
Istumajärjestys voidaan toteuttaa monella tapaa. Yleensä noudatetaan mies-nainen-mies-nainen -periaatetta, jolloin hääparia lukuun ottamatta aviopuolisoita ei istuteta vierekkäin. Hääpari voi määrätä kaikkien vieraiden paikan tai jättää paikkajärjestyksen vieraiden päätettäväksi. Tällöin hääpari voi miettiä valmiiksi, ketkä viihtyisivät toistensa seurassa ja päättää pöytäkunnat. Pöytäkartan sijasta kirjoitetaan vieraslistat, joista selviää kunkin vieraan pöytänumero.
Kotona järjestettäviin häihin sopii hyvin istumapaikkojen vapaa valitseminen. Se saattaa kuitenkin johtaa siihen, että vieraat pysyttelevät omiensa parissa, eikä muihin oteta kontaktia. Jos vieraiden halutaan tutustuvan uusiin ihmisiin, yksi tapa on jättää istumajärjestys arvan ratkaistavaksi. Tämä ei kuitenkaan ole sopivin vaihtoehto, jos vieraiden joukossa on paljon vanhempiensa apua tarvitsevia lapsia.
Istumajärjestyksen suunnittelussa tulee huomioida se, että kussakin pöytäseurueessa syntyisi luontevaa keskustelua. Pöytään voi istuttaa vaikkapa saman asian harrastajat tai samaa ikäpolvea olevat. Toimiva vaihtoehto saattaisi olla nuorten ja vanhemman väen yhdistäminen. Keskustelun toivossa samaan pöytään ei silti kannata sijoittaa ihmisiä, joista kukaan ei tunne toisiaan.
Julkaistu 29.6.2010
Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...
Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...
On helppoa kuvitella, että hääpäivän kaltainen suuri päivä säilyy tarkasti muistissamme aamusta iltaan. Se ei välttämättä kuitenkaan ole aivan niin automaattista. Siks...
Häätavat ja trendit elävät ajassa, siinä missä muutkin. Paljon on kuitenkin edelleen vanhaa, lainattua, jotain sinistä – mutta mukaan mahtuu myös jotain uutta.
Vietättekö te unettomia öitä miettien istumajärjestystä? Ei hätää, näillä ohjeilla onnistutte varmasti.
Onko hääyö viiden romanttisimman hetkenne joukossa? Vai saammeko me vain sen kuulostamaan upeammalta kuin se todellisuudessa on? Ovatko meidän odotuksemme yksinkertais...
Mikaela Löfrothin hääkuva on sijoittunut International Loupe Awards 2011 kilpailussa hääkuvien viidenneksi.
Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakkusi.
Milan Kolarovic on 31-vuotias suomalaissyntyinen valokuvaaja Oulusta. Hän on toiminut valokuvausalan yrittäjänä yli kuuden vuoden ajan. Hääkuvauksen lisäksi hän tekee ...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Kutsu on ensimmäinen asia, josta vieraat saavat vihjeen siitä, minkälaiset häät järjestätte. Häät ja Juhlat -lehti opastaa, miten kutsutte vieraann...
…ja kerro se kahdella tai jopa kolmella. Häitä suunnitellessa ei ole koskaan helppo pysyä asettamassaan budjetissa, etenkään jos on vähääkään himos...
Sormuslupaukset, puheet ja häävalssi – häävideo voi vangita energian ja äänen, mihin valokuvat eivät pysty.
Persoonalliset ja personoidut hääkutsut luonnistuvat ammattilaisen käsissä.
Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakk...
Kalasformin tuotevalikoima on lisääntynyt kahdella kokonaan uudella tuoteryhmällä: tarjottimilla ja serveteillä. Lisäksi muffini- ja leipävuokiin o...
Häät ja naimisiinmeno tekevät virallisestikin kahdesta ihmisestä yhden yksikön. Usein häissä tätä halutaan korostaa yhdenmukaisella pukeutumisella....
Kosintatapoja lienee yhtä monta kuin on kosittaviakin. Mutta miten kosia sitä omaa rakkainta? Miten tehdä siitä ikimuistoinen ja ennen kaikkea oman...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi