Häiden järjestäminen keskellä viikkoa

Häiden järjestäminen keskellä viikkoa

Monia viime vuodelle 2020 suuniteltuja häitä jouduttiin valitettavasti pandemian takia perumaan ja siirtämään eteenpäin tälle vuodelle. Tämä tarkoittanee että tänä vuonna järjestetään ennätysmäärä häitä ja että monet lauantait tulevat olemaan täyteen varattuja. Koska lauantai on yleisin viikonpäivä häiden viettoon, saattaa olla että ne pariskunnat jotka eivät vielä ole varannet kaikkia hääpalveluja saattavat olla haastavassa tilanteessa. Ratkaisu ongelmaan voisi olla häiden järjestäminen toisena viikonpäivänä.

Teksti: Anna Storm Kuvat: Adobestock.com

Enemmän vaihtoehtoja

Ok, ymmärrämme toki että häiden järjestäminen tiistaina tai keskiviikkona ei kuullosta yhtä romanttiselta kuin viikonloppuhäät. Lauantai on monessa mielessä sopiva juhlapäivä koska suurella osalla meistä on töistä vapaata ja siksi on helppoa koota perhe ja ystävät häihin. Mutta häät voidaan ehdottomasti järjestää yhtä hyvin toisena viikonpäivänä – tässä ehdotuksemme miten saada unelmienne häät järjestettyä.

Tämä vuosi tulee lukumäärällisesti olemaan todellinen häiden huippuvuosi. Tästä syystä monien palvelujen tarjoajien kuten juhlapaikkojen, hääkuvaajien, meikkitaiteilijoiden ja kirkkojen varauskirjat tulevat täyttymään jo alkuvuodesta. Jos jokin taho jota olisitte halunneet käyttää ei olekaan saatavilla tiettynä lauantaina, kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja. Haluamanne hääkuvaaja voi olla varattu lähes kaikki lauantait, mutta saattaa olla käytettävissä esimerkiksi jonain keskiviikkopäivänä. Siirtämällä hääjuhla lauantailta toiselle viikonpäivälle voitte ehkä kuitenkin järjestää maagiset juhlat juuri toivomienne tahojen avustuksella.

Häiden järjestäminen keskellä viikkoa

Täydelliset pienimuotoisille häille

Jos olette suunnittelemassa intiimiä hääjuhlaa pienelle määrälle vieraita, häiden järjestäminen esimerkiksi torstaina on loistava ratkaisu. Häälahjan sijaan pyydätte vieraitanne ottamaan töistä pari päivää vapaata ja satsaatte täysillä yhdessäoloon. Järjestäkää juhla ja hääillallinen jossain idyllisessä boutique-hotellissa jossa myös vieraanne voivat yöpyä. Häiden jälkeisenä päivänä voitte nauttia yhteisen aamiaisen ja jatkaa juhlimista perjantai iltapäivään saakka kunnes on aika lähteä hotellista. Täten voitte kaikki jatkaa häiden jälkeisissä, romanttisissa tunnelmissa vielä koko lauantain ja sunnuntain. 

Teidän päivä

Muistakaa että hääpäivä on teidän päivänne ja sitä tulee juhlistaa teidän toivomallanne tavalla. Joten älkää miettikö mitä vieraat mahdollisesti ajattelevat jos häitä vietetään maanantaina. Häiden järjestämisessä ei ole ”oikeita” tai ”vääriä” tapoja vaan se on yksinkertaisesti päivä jona ylistetään teidän välistä rakkauttanne. Luodessanne unohtumattoman juhlapäivän sekä itsellenne että vieraille, kukaan ei jälkikäteen muistele minä viikonpäivänä häitä vietettiin.

Häiden järjestäminen keskellä viikkoa

Lue lisää

8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi

Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.

Oona ja Kristan

Kolmen vuoden odotuksen jälkeen sanoimme vihdoin toisillemme tahdon.

Tanja & Jaakko

Koska Hirvihaaran Kartano on niin loistokas ja upea halusimme myös teemalta samaa. Juhliemme teemaksi valikoituikin ihana vintage.

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Trash the dress

Toimittajamme nousi wakeboardin päälle ja testasi ”trash the dress” -trendiä.

Michelin-ravintolat Pohjoismaissa

Michelin-oppaan tarkastajat ovat matkustaneet jälleen kuluneen vuoden aikana kaikissa viidessä maassa, jotka ovat mukana Michelin-oppaan pohjoismaisessa versiossa: Tanska, Suomi, Islanti,…

Vieraslista: Kenet kutsut häihisi?

Onko pakko kutsua 70-vuotias Olga-täti vai riittääkö läheisimmät perheenjäsenet? Nyt on aika päättää vieraslistasta!

20 parasta kappaletta häävalssiksi

Ettekö ole vielä päättäneet häätanssinne musiikkia? Älä huoli, sillä olemme löytäneet suosikkikappaleemme kautta aikojen.

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus

Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Tuletko puolisokseni? 23 eri tapaa kosia

Oletko yksi heistä, joka ei vielä ole esittänyt suurta kysymystä? Tässä tarjoamme sinulle muutamia ideoita kosintaa varten.

Sosiaalinen media ja kuvien jakaminen

Sosiaalisen median käyttö häiden yhteydessä voi olla haastavaa vieraille. Saako puhelinta käyttää juhlan aikana? Saako kuvia julkaista ennen hääparia tai…

Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää

Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

Viehättäviä ja ihania hääsäveliä

Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?

Ikuistakaa suuri päivänne liikkuvalla kuvalla

Hääpäivän ikuistamisesta liikkuvaksi kuvaksi tulee koko ajan suositumpaa ja se on loistava muisto suuresta päivästä.

Haluatko mennä naimisiin kanssani?

Kaipaatko inspiraatiota eri kosintatapoihin?

Meidän häät

Menitkö juuri naimisiin? Kuulemme mielellämme enemmän juuri teidän häistä jotta voimme jakaa neuvojanne ja vinkkejänne lukijoillemme.

9 vinkkiä kuinka pitää huolta rakkaudestanne

Riippumatta siitä, oletteko olleet kumppanisi kanssa yhdessä vuoden vai kymmenen, pitää rakkautta ylläpitää ja huoltaa. Lue vinkkimme kuinka pidätte rakkautta…

21 vinkkiä hääsuunnitteluun

Hääjuhlan suunnittelu on ihanaa ja hauskaa, mutta ajoittain myös stressaavaa ja vaativaa. Tässä tulee 21 vinkkiä, jotka helpottavat hääsuunnittelua!

Saavu juhliin tyylillä

Tässä artikkelissa jaamme muutaman luovan idean koskien hääjuhlien kuljetusta.

Say I do

Muutamia vinkkejä sinulle, joka aiot kosia rakkaallesi!

12 vinkkiä täydellisen häämatkan suunnitteluun ja toteutukseen

Häämatkaa suunnitellessa on paljon ajateltavaa. Annamme sinulle 12 vinkkiä täydellisen häämatkan luomiseen.

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi

Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.

Lue Lisää