Hääsuunnittelua pandemian jälkeen

Hääsuunnittelua pandemian jälkeen

Covid-19 aiheuttama pandemia on johtanut monen uuden innovatiivisen idean ja ratkaisun käyttöönottoon – tämän ovat ehdottomasti myös kokeneet häitään suunnittelevat, tulevat pariskunnat. Sekä hääparit että alan toimijat ovat keksineet luovia raktaisuja joilla päästä tilanteessa eteenpäin. Näin pandemia on vaikuttanut häätrendeihin.

Teksti: Anna Storm   |   Kuvat: Adobestock.com

Ennen tammikuuta 2020 sanaa pandemia ei juuri kuullut emmekä voineet kuvitella mitä tulevat kuukaudet toisivat tullessaan. Mullistavan vuoden jälkeen voimme todeta että lähes kaikki ovat jollain tavalla joutuneet kohtaamaan viruksen. Vaikka suurin osa on onneksi pysynyt terveenä, ympärillämme moni on joutunut koetukselle. Vuoden 2020 hääparit olivat todellakin tilanteessa jossa häitä päätettiin peruuttaa, siirtää tai muulla tavalla muuttaa hääsuunitelmia.  

Mikä tahansa muutosprosessi on yleensäkin monella tapaa vaikea ja aikaa vievä, eikä se ainakaan alussa tunnu vievän asioita parempaan suuntaan. Pandemia on tuonut tullessaan monta kauheaakin tapahtumaa, mutta toisaalta myös uuttaa ajattelua, luovuutta ja trendejä jotka ovat päässeet valloilleen kun on ollut pakko miettiä asioita uudella tavalla. Ja vaikka toivomme ettei uutta pandemiaa tule moneen vuoteen, olemme oppineet asioita mitkä kannattaa huomioida tulevia häitä suunniteltaessa. Ehkä jotkua seikat hääsuunnittelussa hoituvat nyt peräti paremmin kuin ennen? Alla neuvomme millä miettein voi lähteä suunnittelemaan lähitulevaisuudessa järjestettäviä häitä.

Ruoka

Pandemia on vaikuttanut siihen mitä syömme ja etenkin miten syömme hääillallista. Aikaisemmin oli suhteellisen tavallista tarjota buffetti josta häävieraat itse noutivat ruokansa. Entä tänään? Nyt tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta että jokainen vieras itse tarjoilee ruokansa yhteiseltä pöydältä koska riski bakterien ja virusten leviämiseen on tällöin todella korkea. Nykyään henkilökunta useimmiten tarjoilee kullekin vieraalle oman annoksen suoraan pöytään. Jos hääpari kuitenkin toivoo jonkinlaista buffettia, voi jokaisessa pöydässä erikseen olla yhteistarjotin. Sanokaamme että vieraat on sijoitettu kuuden hengen pöytiin, niin silloin esimerkiksi alkuruokalajit voidaan tuoda yhdellä isolla tarjottimella. Tässäkin toki kuusi henkilöä jakaa ruokansa muiden kanssa, mutta tämä on kuitenkin hygienisempi vaihtoehto kuin kaikille tarkoitettu noutopöytä.

Pöytiin tarjoilun edut

Pöytiin tarjoilussa on monta etua. Hygienianäkökulman lisäksi on myös helpompi arvoida ruoan menekki vierasmäärän ja annosten mukaan.  Seremoniamestarin on helpompi aikatauluttaa juhla ja suunnitella sopivat kohdat puheille ja muille ohjelmanumeroille. Puheen pitäjä ei esimerkiksi halua joutua tilanteeseen jossa salin viimeinen pöytä lähtee noutamaan lisää ruokaa juuri kun hän on aloittamassa puhetta hääparin kunniaksi. 

hääruoka

Pöytiin tarjoilu tuntuu nyt itsestäänselvältä valinnalta. Valitse klassinen 3 ruokalajin kokonaisuus tai yhteistarjoilu kullekin pöytäseurueelle.

Vieraat

Eräs suurimmista haasteista häiden järjestämisessä pandemian aikana (ja sen jälkeen) on miten tehdä päätöksiä vierasmäärän suhteen. Kun aikaisemmin on voinut kutsua rajattoman määrän läheisiä, on nyt pitänyt huomioida voimassa olevat rajoitukset. Monet kokivat tämän todella vaikeaksi kun taas toiset olivat melkein helpottuneita ettei nyt tarvinnutkaan kutsua tuota työkaveria tai sitä serkkua häihin. Huolimatta siitä miten jatkossa tullaan toimimaan, saimme kaikki ajattelemisen aihetta koskien sitä, keitä ja miten monta haluamme kutsua hääjuhliimme.    

Pienemmän hääjuhlan edut

Sen sijaan että kutsutte häihinne 100 vierasta ja ehditte ehkä keskustella 60 kanssa ja podette huonoa omatuntoa että muut jäävät kunnolla tapaamatta, voi tuntua vapauttavalta pienentää vieraiden lukumäärää. Pienempi vierasmäärä tarkoittaa että voitte oikeasti jutella ja seurastella kaikkien kanssa. Vierasmäärää rajaamalla voitte samalla budjetilla viettää hohdokkaammat juhlat. Ehkä päätäätte satsata säästyvät rahat korkealaatuisin päivällisaineisiin tai upeaan saapumiseen helikopterilla? Päätös on teidän! Eksklusiivisuus trendinä on tullut jäädäkseen. 

Vieraat

Pienemmälle vierasmäärälle juhlatiloja on enemmän tarjolla. 

Vaatteet

Vaatteiden valinta ja etenkin hääpuvun valinta, on jakanut mielipiteitä pandemian aikana. Osa morsiamista on valinnut minimalistisen puvun heijastamaan pelkistettyä, intiimiä hääjuhlaa. Hienostuneet materiaalit kuten kreppi, satiini tai silkki on ollut monen valinta. Myös lyhyempiä pukuja on nähty useasti kuluneen kauden aikana. Toiset morsiamet ovat päätyneet täysin eri ratkaisuun ja juhlistaneet intiimejä ja hienoja häitään todella erityisellä morsiuspuvulla. Tämä unohtumaton puku on päätetty hankkia kun vieraiden määrää on pitänyt laskea ja budjettia on täten pystytty muokkaamaan.

 

Pienen hääjuhlan edut vaatetuksen osalta

Pienet, intiimit häät antavat loputtomasti mahdollisuuksia vaatetuksen suhteen. Tämä ei koske ainoastaan morsianta vaan esimerkiksi koko seurueen teemahäät ovat mahdolliset. Jos vieraita on 100 eivät ehkä kaikki noudata annettuja pukeutumisohjeita, kun taas 30 hengen juhlissa on suurempi todennäköisyys että teemapukeutuminen toteutuu. Voitte esimerkiksi pyytää kaikki vieraita käyttämään päähinettä tai ainoastaan keskiyönsinisen sävyisiä vaatteita. Tai miksei satsata 20-luvun glamouriin tai boheemiin tyyliin? Antakaa luovuuden kukkia ja selittäkää vieraille miten tärkeä valittu teema teille on.

juhlapaikka

Pienemmissä häissä on helpompi toteuttaa valitsemaanne hääteemaa.

Juhlapaikka

Pandemia on luonnollisesti myös vaikuttanut juhlapaikan valintaan. Kun vierasmäärää on rajoitettu, 150 hengen tilan vuokraaminen on tuntunut turhalta jos tietää että lukumäärä jää kolmannekseen tästä. Jotkut tiloja vuokraavat tahot ovat jakaneet juhlatilojaan useampaan pienempään osaan ja paikka on täten voinut toimia useamman häätilaisuuden juhlatilana. Positiivista tilaa vuokravalle tässä on alempi hinta kun tilaa ei tarvitse vuokrata kokonaisuudessaan.

Pienemmän juhlatilan edut

Oman tyylin mukainen ja teeman sopivaa isoa tilaa 150 vieraalle ei ole helppo löytää. Pienemmälle hääseurueelle vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän. Voitte ehkä varata lempiravintolanne tai muuttaa tuttavan pihan täydelliseksi häidenviettopaikaksi? Pienempi tila on lisäksi paljon helpompi somistaa teemanne mukaisesti.

juhlapaikka

Häämatka

Tapamme matkustaa ja täten koko matkailuala on ehkä kärsinyt eniten pandemian kourissa. Kovista rajoitteista sekä maan sisäisessä että ulkomaille suuntautuvassa matkailussa johtuen, on lähes kokonaan saanut unohtaa valkeat hiekkarannat ja hulmuavat palmut. Tilalle on tullut uusia trendejä. Olemme oppineet löytämään kauniita luontokohteita, mahtavia kylpylöitä ja maagisia hotelleja omasta kotimaastamme. Kuka on sanonut että häämatka täytyy tehdä lentäen? Kannattaa tutustua kotimaan tarjontaan ja nauttia muutaman päivän luksuslomasta vierailemalla hotellissa josta olette haaveilleet, käymällä viininmaistiaisissa, hyppäämällä laskuvarjoa tai varaamalla kylpylähoitoja kahdelle. Kun matkailu tulee jälleen mahdolliseksi, merkit viittaavat siihen että teemme harvempia mutta tarkasti suunniteltuja matkoja. Emme siis matkusta samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta kun lähdemme jonnekin haluamme nähdä ja kokea kaikkein kiinnostavimmat vaihtoehdot.

Lue Lisää

Bridgertonin morsiuspuvut

Bridgerton-sarjan romanttiset häät ovat inspiroineet todellisen morsiuskokoelman.

Hääbingo

Hääbingo on hauska leikki tunnelman keventämiseen ja tutustumiseen.

Meidän häät: Katja & Stefan

Olipa kerran tyttöjen viikonloppu Savonlinnassa. Katja oli vahvasti sitä mieltä, että ei enää epäonnistuneen ensimmäisen avioliiton jälkeen halua miestä elämäänsä,…

Meidän häät: Helen & Jukka

Olemmekin olleet tiiviisti yhdessä noista päivistä saakka ja syyskuussa 2023 yhteinen matkamme huipentui häihin, joita vietettiin hulppeasti Tampereella.

Sosiaalinen media ja kuvien jakaminen

Sosiaalisen median käyttö häiden yhteydessä voi olla haastavaa vieraille. Saako puhelinta käyttää juhlan aikana? Saako kuvia julkaista ennen hääparia tai…

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

TESTI: Mikä hääteema sopii sinulle parhaiten?

Etkä tiedä, minkä hääteeman valitsisit? Tee tämä testi ja löydä persoonallisuuttasi parhaiten kuvaava teema.

20 parasta kappaletta häävalssiksi

Ettekö ole vielä päättäneet häätanssinne musiikkia? Älä huoli, sillä olemme löytäneet suosikkikappaleemme kautta aikojen.

Tapaa uusi bloggaajamme!

Tervetuloa uusi bloggaajamme: Melissa! Pääset tästedes seuraamaan hänen blogiaan kotisivuillamme ja some-kanavillamme!

Häävieraiden Budjetti

Häävieraat ovat valmiita käyttämään häihin keskimäärin 266 euroa – tätä vieraat odottavat häiltä

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

Taianomaiset talvihäät

Seuraavassa muutama vinkki kuinka toteutat täydelliset talvihäät.

Emma & Henri

Konsertti-ilta venyi yön pikkutunneille asti, ja tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään. Aloimme seurustella, ja keväällä 2020 menimme yhteisestä…

8 hauskaa leikkiä vieraille odotuksen ajaksi

Jotta vieraat eivät pitkästyisi tai joutuisi odottamaan liian kauaa, voi olla mukava ajatus valmistella heille muutamia hauskoja leikkejä.

Oona ja Kristan

Kolmen vuoden odotuksen jälkeen sanoimme vihdoin toisillemme tahdon.

Tanja & Jaakko

Koska Hirvihaaran Kartano on niin loistokas ja upea halusimme myös teemalta samaa. Juhliemme teemaksi valikoituikin ihana vintage.

Hauskoja juttuja juhlaan

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hienoja juttuja, jotka ovat sekä koristeellisia, että viihdyttäviä elementtejä hääjuhlassa!

Trash the dress

Toimittajamme nousi wakeboardin päälle ja testasi ”trash the dress” -trendiä.

Michelin-ravintolat Pohjoismaissa

Michelin-oppaan tarkastajat ovat matkustaneet jälleen kuluneen vuoden aikana kaikissa viidessä maassa, jotka ovat mukana Michelin-oppaan pohjoismaisessa versiossa: Tanska, Suomi, Islanti,…

Vieraslista: Kenet kutsut häihisi?

Onko pakko kutsua 70-vuotias Olga-täti vai riittääkö läheisimmät perheenjäsenet? Nyt on aika päättää vieraslistasta!

Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus

Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Tuletko puolisokseni? 23 eri tapaa kosia

Oletko yksi heistä, joka ei vielä ole esittänyt suurta kysymystä? Tässä tarjoamme sinulle muutamia ideoita kosintaa varten.

Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää

Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Viehättäviä ja ihania hääsäveliä

Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?

Ikuistakaa suuri päivänne liikkuvalla kuvalla

Hääpäivän ikuistamisesta liikkuvaksi kuvaksi tulee koko ajan suositumpaa ja se on loistava muisto suuresta päivästä.

Haluatko mennä naimisiin kanssani?

Kaipaatko inspiraatiota eri kosintatapoihin?

20 romanttista talvitreffi-ideaa sinulle ja puolisollesi

Etkö vielä tiedä mitä tekisit rakkaasi kanssa jouluvapaiden aikana?

9 romanttista jouluelokuvaa kahdelle

Lähtölaskenta jouluun on alkanut. Juhlapyhiä odottaessa voit kääriytyä vilttiin ja katsoa nämä seuraavat yhdeksän jouluelokuvaa oikean tunnelman luomiseksi.

Meidän häät

Menitkö juuri naimisiin? Kuulemme mielellämme enemmän juuri teidän häistä jotta voimme jakaa neuvojanne ja vinkkejänne lukijoillemme.

9 vinkkiä kuinka pitää huolta rakkaudestanne

Riippumatta siitä, oletteko olleet kumppanisi kanssa yhdessä vuoden vai kymmenen, pitää rakkautta ylläpitää ja huoltaa. Lue vinkkimme kuinka pidätte rakkautta…

21 vinkkiä hääsuunnitteluun

Hääjuhlan suunnittelu on ihanaa ja hauskaa, mutta ajoittain myös stressaavaa ja vaativaa. Tässä tulee 21 vinkkiä, jotka helpottavat hääsuunnittelua!

Saavu juhliin tyylillä

Tässä artikkelissa jaamme muutaman luovan idean koskien hääjuhlien kuljetusta.

Say I do

Muutamia vinkkejä sinulle, joka aiot kosia rakkaallesi!

Täydellinen kuva

Tarvitaan valokuvaaja, joka antaa filmin tallentaa erityisen päivän ja joka pitää huolta siitä, että saatte juuri ne hääkuvat joista olette…

Hääjuhlat pääosassa

Elämäsi juhlat lähestyvät vauhdilla. Mutta mitä pitäisi tehdä, jotta vieraat – kaikki vieraat – nauttisivat juhlista?

12 vinkkiä täydellisen häämatkan suunnitteluun ja toteutukseen

Häämatkaa suunnitellessa on paljon ajateltavaa. Annamme sinulle 12 vinkkiä täydellisen häämatkan luomiseen.

Näin luotte täydelliset kotisivut häillenne

Tässä artikkelissa kerromme miten luotte kotisivut, jotka saavat vieraanne jo innolla odottamaan hääpäiväänne!

9 vinkkiä – näin saatte enemmän irti hääjuhlasta!

Hääjuhlien suunnitteleminen on uskomattoman ihanaa – pitäkää huoli, että teette hääjuhlastanne ikimuistoisen kokemuksen vieraillenne!

Ryhmäkuvaus häissä? Tässä kaikki mitä sinun tulee tietää!

Tässä vinkkejä siihen miten onnistutte parhaiten ryhmäkuvien otossa vihkipäivän aikana.

Aika kirjoittaa toivelista

kuinka lahjalista tulisikaan oikein laatia ja millaisia kirjoittamattomia sääntöjä tähän liittyy?

Osoita arvostuksesi hääsaattueelle

Osoittakaa arvostuksenne antamalla heille kauniit lahjat.

Tavallisimmat häihin liittyvät tilaisuudet

Itse vihkimisen, seurustelun ja hääjuhlan sisältävän päivän lisäksi on olemassa useita häihin liittyviä järjestelyjä joista tässä käymme läpi tavallisimmat.

Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

Vaikka toivommekin ettei pandemiaa olisi koskaan tullut, sillä on myös ollut joitain myönteisiä vaikutuksia.

Kuka tekee mitäkin häissä?

Häiden järjestelyjä varten on tärkeä valita muutama tärkeä avainhenkilö. Nämä henkilöt saavat tietyn vastuun ja tehtävän hoidettavakseen hääpäivänänne. Mutta keitä…

Suunnittelu alkakoon

Olemme laatineet pienen aikajanan avuksenne suunnitteluun, jotta kaikki kulkisi kuin rasvattu.

Tahdon, tahdon ja vielä kerran tahdon

Amerikasta Suomeen kantautunut seremonia on meille vielä kovin tuntematon, mutta mitä mainioin tapa juhlia asioista ihaninta, eli rakkautta.

Huomenlahja – Muisto elämänne onnellisimmasta hetkestä

Huomenlahjan antaminen puolisolle häiden jälkeisenä aamuna on perinne, jota monet pitävät tärkeänä ja oleellisena osana naimisiin menoa.

Häiden järjestäminen keskellä viikkoa

Häiden järjestäminen keskellä viikkoa - monet lauantait tulevat olemaan täyteen varattuja.

Hääsuunnittelua pandemian jälkeen

Covid-19 aiheuttama pandemia on johtanut monen uuden innovatiivisen idean ja ratkaisun käyttöönottoon – tämän ovat ehdottomasti myös kokeneet häitään suunnittelevat,…

20 tavallisinta virhettä häävalokuvaukseen liittyen

Miksi toistaa jonkun muun tekemiä virheitä? Huomioi seuraavat asiat ennen valokuvaajan palkkaamista ja häävalokuvauksen toteutusta.

Häälahjojen top 10

Onko sinut kutsuttu häihin ja pelkäät antavasi aivan vääränlaisen lahjan? Ei hätää, tässä tulee hyviä vinkkejä.

Häiden vuosipäivät

Häiden vuosipäiviä juhlistetaan muistellaksemme miksi menimme naimisiin. Tämä on erityinen päivä, jonka voimme omistaa toisillemme ja hieno tilaisuus osoittaa rakkauttamme.

Valitse kaasosi huolella

tämän nimityksen mukana tulee myös tietty vastuu. Jaamme tässä artikkelissa muutaman ajattelun arvoisen huomion, joita kannattaa pohtia kaasoja valitessa.

9 vinkkiä onnistuneeseen hääpäivään

Ennen hääpäivää suurin osa morsiamista jännittää eniten sitä, että jokin menee pieleen itse hääpäivänä. Mutta älä huoli, tässä artikkelissa annamme…

Laatikaa hääbudjettinne

Ensimmäinen askel hääsuunnittelussa on hääbudjetin laatiminen.

Sanna & Topi

Olimme pitkään ystäviä, kunnes ystävyys muuttui rakkaudeksi ja seuraavana keväänä aloimmekin seurustelemaan. Siitä eteenpäin olemmekin olleet yhdessä.

Laura & Jarmo

Jarmo tuli moikkaamaan Lauraa syksyllä Pietariin, mutta ennen kuin Jarmo lähti takaisin junalla Suomeen istuimme Mihailovin puiston penkillä ja mietimme…

7 uniikkia vinkkiä hääjuhlien ohjelmaan

Oletko kyllästynyt vihjesuunnistukseen ja livebändiin? Tässä tulee 7 erityistä vinkkiä häävieraittenne viihdyttämiseksi.

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme kautta jaamme parhaat neuvot ja ideat häiden järjestämiseen sekä kerromme lähellä sinua järjestettävistä häätapahtumista!

Hääpäivän aikataulutus

Häitä suunnitellessa kannattaa luoda hääpäivälle aikataulu, jota noudattaa. Mihin aikaan vihkiminen tapahtuu ja milloin on valokuvauksen aika?

Hääruokailun trendit

Miltä näyttää hääpäivällinen vuonna 2020? Mitkä maut ovat sesongin suosituimpia? Valitako kolmen ruokalajin päivällinen vai perinteinen buffet?

Minäkö bridezilla?

Järkevä morsian on kuin hyvä pomo: hän on omistautunut työlleen, mutta osaa delegoida tehtäviä myös muille ja vaihtaa välillä vapaalle-kin.…

Mira & Ilari

Vaikka alussa sade sotkikin hieman suunnitelmiamme, päivästä tuli lopulta ikimuistoinen ja ennen kaikkea meidän näköinen.

Niko ja Suvimarja

Heinäkuussa 2016 Niko kosi Suvimarjaa romanttisesti puistossa, tihkusateessa polvistuen ja kukkakimppua ojentaen. Tässä vaiheessa muusikkopariskunta oli seurustellut vajaan viiden vuoden…

Reeta & Mika

Kun tulin töistä kotiin, Mika ja koiramme Leo odottivat eteisessä hienosti pukeutuneina. Mika piti pienen puheen, polvistui ja esitti kysymyksen.

10 asiaa mitä jokaisella morsiamella tulisi olla

Parhaan ystävän läsnäolo hääsuunnittelun ja suuren päivän aikana on korvaamaton. Myös äiti tai sisko ajaa saman asian.

Trendit printeissä ja koristeissa

Vieraiden hääkokemus alkaa heidän saadessaan kutsukortin ja juuri kutsukortti asettaa koko hääjuhlien tunnelman ja luo odotuksia.

Luo oikeanlaista tunnelmaa hääjuhlaan

Monille hääpareille musiikki on olennainen osa hääjuhlaa, sillä se luo halutun tunnelman ja on monesti merkittävä osa illan viihdytysohjelmaa. Mutta…

Vihkiminen Offline, hääjuhlat Online

Sosiaalisten medioiden hyödyntäminen oikealla tavalla voi vaikuttaa positiivisesti häihinne.

Viihdykettä vieraille

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, myös hääohjelman suhteen. Perinteisten hääleikkien lisäksi mukaan voi sisällyttää muutamia yllättäviä ohjelmanumeroita, jotka saavat vieraat…

Suuri suunnitteluopas tulevalle hääparille

Häiden suunnittelu edellyttää, että te kumpikin pidätte kielen keskellä suuta ja opettelette suunnittelussa panostamaan oikeisiin asioihin oikeaan aikaan. Häät ja…

Tervetuloa pöytään!

Nykyään on tavallisinta, että hääaterialle katetaan useita pieniä pyöreitä pöytiä. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että tavallisin vaihtoehto on juhliin…

Tehkää vihkiseremoniastanne taianomainen!

Unelmoitteko persoonallisesta vihkimisestä, jossa on sekä uusia vaikutteita että perinteistä tunnelmaa? Olkaa rohkeita älkääkä miettikö liikaa sitä, millaisia vihkimiset yleensä…

Hääkakun seuraksi

Hääkakku on monille meistä itsestään selvä osa hääjuhlia. Mutta sille on myös vaihtoehtoja, vai pitäisikö sanoa täydennyksiä.

Social media wedding

aluatko viedä hääsi nettiin, mutta et tiedä kuinka? Olemme tarkastelleet asiaa ja selvittäneet, kuinka sosiaalisia medioita voi hyödyntää häissään.

Suureellisesti siviilivihkimisessä

Siviilivihkimisen ei tarvitse tarkoittaa yksinkertaisia häitä. Ei, siviilivihkimisen jälkeen voi pitää aivan yhtä suureelliset juhlat kuin kirkkohäidenkin jälkeen. Älkää siis…

Vankkoja neuvoja pitkään avioliittoon

Olet vihdoinkin löytänyt kumppanin, jollaisesta olet aina haaveillut. Pian on hääpäiväsi ollut ja mennyt, mutta mietit sitä, miten saat tämän…

Valloittava Mustion Linna

Häät ja Juhlat -lehti haastatteli Mustion Linnan Christine Linderiä, joka toimii linnalla Manager Directorin roolissa. Mitä kaikkea linna pitääkään sisällään…

Teemahäät – suosion syyt

Teeman valitseminen häihin on tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Teema voi olla esimerkiksi tietty väri, pukukoodi tai persoonallinen viittaus…

Don’t worry, be happy

Hääpäivänä haluatte kaiken olevan täydellistä. Mutta ketään ei tee onnelliseksi se, että kävelet ympäriisi suurena päivänä miettien mikä kaikki voisi…

Suunnitelkaa juhlanne hääplannerilla

Tämän oppaan avulla voitte helposti suunnitella hääpäivänne askel askeleelta. Ladatkaa ”hääplanneri” ja aloittakaa unelmienne häiden suunnittelu jo tänään!

Upseerihäät Liljan Kartanolla

Internetin treffipalstan kautta tavannut pari sai toisensa huhtikuun lopussa Kälviällä Liljan Kartanon upeissa puitteissa. Häitä suunniteltiin useampi vuosi ja visiona…

Hääsuunittelijoilla on nyt oma yhdistys!

Suomessa ei ole varsinaista hääsuunnittelijan ammattiluokkaa. Myös ammatillinen koulutus puuttuu alalta kokonaan ja oppilaitokset tekevät tutkimuksia alasta, vaikka hääsuunnittelijan ammatti…

Seuraa Häät ja Juhlat lehteä Instagramissa!

Annamme sinulle parhaat vinkit uusimmista hääpukutrendeistä, koristeluista, miesten pukeutumisesta, juhlapukeutumisesta, hääpaikoista, sormuksista, häävalokuvista sekä paljon muusta! Osallistumme kaikille suurille alan…

Korkealaatuinen hääpalvelukonsepti

Finlandia-talo lanseeraa korkealaatuisen hääpalvelukonseptin, joka mahdollistaa häätilaisuuden viemisen askelta pidemmälle ja unelmien hääpäivän upeissa puitteissa keskellä Helsinkiä. Tyylikäs palvelukonsepti on…

Hääkenraalista vastaukset kysymyksiinne

Ensimmäinen Hääkenraali -tapahtuma järjestettiin vuonna 2010. Vastaavaa häätapahtumaa Janne-Caro Pykälä Parone Designista on toteuttanut mm. Astoria Salissa ja G18 Juhlasalissa…

Pidä rakkaus yllä

Kirkossa sanomme toisillemme TAHDON ja lupaamme olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Mutta kuinka me käytännössä pidämme rakkautta yllä? Tässä…

10 tapaa kosia

Internet on täynnä romanttisia kosiovideoita ja -kertomuksia – olemme listanneet suosikkimme tähän. Lue lisää saadaaksesi inspiraatiota kuinka sinä tai joku…

Harjoittelupäivällinen vs. brunssi

Häiden pidentäminen on fantastista ja se voidaan tehdä monella eri tavalla. Kerää läheiset ja rakkaat ihmiset harjoittelupäivällistä varten päivää ennen…

Näin valitset parhaat kengät hääpäivääsi

Laatuun ja ajattomiin materiaaleihin kannattaa sijoittaa. Kun kengät ovat nahkaa ja niissä on kunnon lesti, niin jalat kiittävät illalla. Kun…

Ajokortti uudella nimellä helposti netistä

Jos nimesi vaihtuu avioliiton myötä, sinun pitää hankkia uusi ajokortti uudella nimelläsi kolmen kuukauden kuluessa vihkipäivästä. Uuden ajokortin hankkiminen on…

Inspiraatiota päivään!

Poimimme muutamia kauniita yksityiskohtia Turun Häämessuilta pienen kuvasarjan muodossa.

Suomen Häämessujen tunnelmia

Suomen Häämessut Jyväskylässä olivat yleisömenestys. Yhden päivän aikana lukuisat avioparit pääsivät nauttimaan messutunnelmasta, tietoiskuista, upeista näytteilleasettajista sekä muotinäytöksistä.

Tunnelmia Mennään Naimisiin -häämessuilta

Mennään Naimisiin -häämessuilla Wanhassa Satamassa oli toinen toistaan upeampia näytteilleasettajia osastoineen. Tässä muutamia ihania yksityiskohtia ja ideoita kuvagallerian muodossa.

Farm to Table -inspiraatiokuvat

Koko idea kuvauksiin lähti kauniilta hevostilalta Kangasalta, jossa saimme kunnian vierailla. Tila oli erittäin hyvin hoidettu ja kauniit vanhat tammet…

Miksi tulisi hankkia hää- ja juhlasuunnittelija?

Mitä hääsuunnittelija oikeastaan tekee? Miksi hankkia sellainen? Näistä ja monista muista mieltä askarruttavista kysymyksistä haastattelin Juhlasuunnittelu Ilonasi -yrityksen Ilona Taipaletta.

Rakkaus ja avioehto

Avioehdon tekemättä jättäminen on yhtälailla avioeroon liittyvä oikeudellinen valinta kuin avioehdon tekeminenkin.

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

TESTI: Mikä hääteema sopii sinulle parhaiten?

Etkä tiedä, minkä hääteeman valitsisit? Tee tämä testi ja löydä persoonallisuuttasi parhaiten kuvaava teema.

Lue Lisää

Näin löydät oikean hääjuhlapaikan

Hääsuunnittelun ensimmäisiä kohtia on löytää täydellinen paikka hääjuhlien järjestämiseen.

Lue Lisää

Hääsuunnittelua pandemian jälkeen

Covid-19 aiheuttama pandemia on johtanut monen uuden innovatiivisen idean ja ratkaisun käyttöönottoon – tämän ovat ehdottomasti myös kokeneet häitään suunnittelevat,…

Lue Lisää

Mikrohäät = Makroelämys!

Mitä voit odottaa vuoden ”less is more” -tyyliltä kun kyseessä on häät.

Lue Lisää

Valloittava Mustion Linna

Häät ja Juhlat -lehti haastatteli Mustion Linnan Christine Linderiä, joka toimii linnalla Manager Directorin roolissa. Mitä kaikkea linna pitääkään sisällään…

Lue Lisää

Suunnitelkaa juhlanne hääplannerilla

Tämän oppaan avulla voitte helposti suunnitella hääpäivänne askel askeleelta. Ladatkaa ”hääplanneri” ja aloittakaa unelmienne häiden suunnittelu jo tänään!

Lue Lisää

Korkealaatuinen hääpalvelukonsepti

Finlandia-talo lanseeraa korkealaatuisen hääpalvelukonseptin, joka mahdollistaa häätilaisuuden viemisen askelta pidemmälle ja unelmien hääpäivän upeissa puitteissa keskellä Helsinkiä. Tyylikäs palvelukonsepti on…

Lue Lisää

Hääkenraalista vastaukset kysymyksiinne

Ensimmäinen Hääkenraali -tapahtuma järjestettiin vuonna 2010. Vastaavaa häätapahtumaa Janne-Caro Pykälä Parone Designista on toteuttanut mm. Astoria Salissa ja G18 Juhlasalissa…

Lue Lisää