Täydellinen kuva
Häät ovat muisto, joka säilyy koko elämän. Se on tapahtuma, jota tulette muistelemaan ilolla ja lämmöllä vaikka pienet yksityiskohdat saattavatkin ajan myötä hämärtyä. Vaaditaan ammattitaitoinen ja reipas häävalokuvaaja, että saatte säilöttyä hääpäivänne upeine hetkineen. Tarvitaan valokuvaaja, joka antaa filmin tallentaa erityisen päivän ja joka pitää huolta siitä, että saatte juuri ne hääkuvat joista olette aina unelmoineet.
Teksti: Anna Storm Kuvat: Adobestock.com
Häävalokuvaajan valintaan liittyy niin paljon muutakin kuin se, että osaako hän kuvata kauniisti. Tärkeintä valinnassa on toimiva henkilökemia. Tavoitteena on löytää valokuvaaja, joka ymmärtää toiveitanne, sen minkälaisia kuvia tahdotte otettavan ja että hän on henkilö, jonka kanssa tulette toimeen ja jonka seurassa voitte rentoutua. Taitava valokuvaaja ei keskity pelkästään lopputulokseen, vaan hääparin kohtaamiseen ja olemaan osa heidän fantastista päiväänsä. Pitkällä juoksulla ammattimaisen valokuvaajan valinta kannattaa – me kerromme teille miksi, sekä annamme lisäksi neuvoja ja vinkkejä valinnan tekoon.
Jahti
Hyvissä ajoin liikkellä oleminen on keskeistä taitavan valokuvaajan saamisessa – parhaat varataan useita kuukausia etukäteen. Mikäli suunnittelette menevänne naimisiin keväällä/kesällä, on hyvä ajatus alkaa etsiä valokuvaajaa jo suunnitteluvaiheen alussa. Huippusesongin aika on touko-syyskuussa, ja tuolloin valokuvaajat varataan todella hyvissä ajoin. Jos päätätte järjestää häänne talvisesongin aikaan, on teillä myös suurempi mahdollisuus löytää vapaita valokuvaajia – mutta olkaa silti hyvissä ajoin liikkeellä!
Nykyään monilla valokuvaajilla on hienoja kotisivuja, joissa he esittelevät kuviaan portfolioissa. Näin saat helposti sivuilla vieraillessasi kokonaiskuvan kuvaajan tyylistä ja siitä, olisiko hän juuri se jota etsitte. Suurimmalla osalla on persoonallinen tyyli kuvata ja käsitellä kuvia, kyseessä voi olla romanttisia kuvia vastavalolla, dokumenttityylisiä kuvia tai muoti-kuvia, jotka muistuttavat niitä joita näemme muotilehdissä. Päättäkää, minkälaista tyyliä haette hääkuviinne ja valitkaa valokuvaaja sen mukaan. Valokuvaaja on taitava omassa tyylissään ja siksi on hienoa sekä järkevää valita se lähtökohdaksi – vaikka monet valokuvaajat ovatkin taitavia kuvaamaan useissa eri tyylilajeissa.
Etsiessänne häävalokuvaajaa, on tärkeä miettiä mikä on teille tärkeää. Minkä tyylisiä kuvia te tahdotte? Onko toiveenanne ainoastaan muotokuvien otto vai koko päivän tallentaminen? Millaisia kuvia haluatte: leikkisiä, perinteisiä vai kokeellisia? Kun olette päättäneet mitä haluatte ja löytäneet valokuvaajan joka vaikuttaa vastaavan toiveitanne, on aika varata aikaa konsultaatiolle.
Konsultaatio
Nykyään on lähes pakollista tavata valokuvaaja muutama viikko ennen häitä. Tämän tapaamisen aikana varmistatte, että henkilökohtaiset kemiat toimivat, että puhutte samaa kieltä ja ymmärrätte toisianne. Tämän konsultaation aikana sovitaan myös käytännöistä ja yksityiskohdista. Tuolloin päätetään koskeeko valokuvaus koko päivää vai vain joitain tunteja ennen/jälkeen vihkitoimituksen. Valokuvaajalle on myös tärkeää tietää, otetaanko valokuvat sisä- vai ulkotiloissa, jotta hän voi varautua ottamaan oikeat varusteet mukaansa. Mikäli valokuvaus toteutetaan ulkona, on hyvä jos suunnittelette varasuunnitelman sen varalle, että sää ei olekaan teidän puolellanne hääpäivänä.
Tämän tapaamisen aikana sovitte myös kuvien tyylin, keitä kuvissa tulee olemaan ja kuinka valokuvaaja saa liikkua ja järjestellä kuvaustilanteita. Moni hääpari toivoo valokuvaajan olevan mahdollisimman diskreetti ja huomaamaton mikäli hän kuvaa vihkitoimituksen aikana. Toiset parit puolestaan tahtovat lähikuvia ja toivovat valokuvaajan liikkuvan vapaasti ja ottavan kuvia joka kuvakulmasta – vaikka hän sillä saattaakin herättä ylimääräistä huomiota.
Kun tapaaminen on hoidettu, tulee teillä olla vastaus kaikkiin kysymyksiinne ja olla varma olo siitä, että saatte toivomanne lopputuloksen.
Valokuvaus
Teidän suuri päivänne on vihdoin täällä ja nyt se tulee ikuistaa hääkuvien kautta. Huolimatta siitä, oletteko valinneet valokuvauksen koko päiväksi vai ainoastaan muotokuvauksen ennen/jälkeen vihkitoimituksen, on tärkeää, että koette olevanne varmoja tilanteesta. Teidän tulee pystyä luottamaan siihen, että hääkuvaajanne tekee parhaansa, jotta voitte rentoutua ja nauttia päivästänne. Yksi syy miksi kannattaa turvautua ammattivalokuvaajaan on juuri tämä – että voitte tuntea olonne varmoiksi. Tämä henkilö on paikalla työskennelläkseen, eikä nauttiakseen hääjuhlasta, ja valokuvaaja tekee työaikanaan juuri kuten te toivotte ja kuinka olette sopineet.
Mikäli päätätte, että valokuvaaja seuraa teitä koko päivän, tulette taatusti arvostamaan kuvia, joissa näette sellaisia asioita, joihin ette osanneet häissä kiinnittää huomiota. Kyynelsilmäiset vanhemmat, sisarusten villi tanssi ennen kakun leikkausta tai vastarakastuneen serkun hellä kosketus, tämän katsellessa tulevaa puolisoaan. Taitava valokuvaaja vangitsee silmänräpäyksen kestävät hetket, joista päivä koostuu ja jotka tekevät siitä ikimuistoisen.
Muutakin kuin kameravarustus
Ammattimainen valokuvaaja on muutakin kuin kameravarustuksensa. Tänä päivänä tekniikka ja niiden hinnat ovat sellaisia, että yksityishenkilölläkin on varaa hankkia erittäin hyvä varustus. Ja näin ollen onkin helppo uskoa, että kuka tahansa järjestelmäkameran omistaja voi kuvata hääjuhlat. Taitava valokuvaaja omaa kuitenkin monen vuoden kokemuksen ja tietämyksen sen lisäksi, että osaa painaa nappia kuvaa ottaessa.
Taitava valokuvaaja osaa käsitellä valoa ja kuvata sekä valoisissa että hämärissä tiloissa. Monet koko päivän kestävät häät sisältävätkin valokuvausta ulkona auringonpaisteessa sekä myöhään illalla otettuja kuvia sisätiloissa, joissa valonlähde on rajattu. Valokuvaus vaihtelevissa valo-olosuhteissa vaatii sekä hyvän varustuksen että harjoitusta. Ammattivalokuvaajat ovat myös taitavia sommittelemaan hääkuvia, heillä on tietoa ja kokemusta siitä, kuinka valokuva otetaan parhaalla tavalla. Monet valokuvaajat työskentelevät perinteisiä kuvia ottaen kun taas toiset leikkittelevät enemmän kuvakulmien, syvyyksien ja terävyyksien kanssa – riippumatta siitä kumpi tyyli on kyseessä, tulee kuvista taatusti erinomaisia. Mikäli sijoitatte hääkuvaajaan, voitte olla varmoja, että henkilö keskittyy teihin koko valokuvauksen ajan. Valokuvaaja on koko ajan hereillä ja tallentaa pienet yksityiskohdat ja asettaa tärkeimmäksi tavoitteekseen sen, että te olette tyytyväisiä lopputulokseen.
Omistautuneella hääkuvaajalla on myös monesti omia ajatuksia valokuvaustilanteesta. On tärkeää, että keskustelette näistä ennakkoon ja sovitte asioista, jotka haluatte tehdä eri tavoin. Tämä voi esimerkiksi vaatia sen, että otatte mukaan toiset kengät valokuvaukseen tai että paikalla on tiettyä rekvisiittaa tai jotain muuta, joka tekee kuvasta optimaalisen.
Vinkkejä
Ammattivalokuvaaja pitää huolen, että saatte haluammanne lopputuloksen
• Hän on sitoutunut työhönsä ja te olette koko ajan hänen huomionsa kohteena
• Ammattitaitoinen valokuvaaja vangitsee erityiset hetket
• Tieto, kokemus ja sitoutuneisuus ovat ammattikuvaajan avainsanoja
• Hintaan kuuluu usein kymmenkunta käsiteltyä kuvaa raakamateriaalin lisäksi. Käsitellyt kuvat ovat valmiita suurennettaviksi ja kehystettäviksi
• Valitse valokuvaaja jonka tyyli kuvata kohtaa teidän toiveidenne kanssa
• Päättäkää haluatteko koko päivän kestävän valokuvauksen vai pelkän muotokuva-kuvauksen ja keskustelkaa järjestelyistä ja hinnasta sen mukaan
• Pitäkää huolta muotokuvia otettaessa, että mukana valokuvaustilanteessa ovat ainoastaan he, jotka tulevat kuvissa näkymään. Sukulaisen tai ystävän ottaminen mukaan kuvaustilannetta seuraamaan saatta aiheuttaa turhaa jännitystä ja häiriötä
• Sijoittamalla ammattivalokuvaajaan sijoitatte samalla tuleviin muistoihin
Lue lisää
20 parasta kappaletta häävalssiksi
Ettekö ole vielä päättäneet häätanssinne musiikkia? Älä huoli, sillä olemme löytäneet suosikkikappaleemme kautta aikojen.
Häät Toscanassa!
Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!
Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus
Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…
Vegaaninen häämenu
Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.
Tuletko puolisokseni? 23 eri tapaa kosia
Oletko yksi heistä, joka ei vielä ole esittänyt suurta kysymystä? Tässä tarjoamme sinulle muutamia ideoita kosintaa varten.
Sosiaalinen media ja kuvien jakaminen
Sosiaalisen median käyttö häiden yhteydessä voi olla haastavaa vieraille. Saako puhelinta käyttää juhlan aikana? Saako kuvia julkaista ennen hääparia tai…
Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää
Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!
Taianomaiset talvihäät
Seuraavassa muutama vinkki kuinka toteutat täydelliset talvihäät.
Hääaterian grand finale: Hääkakku!
Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…
Viehättäviä ja ihania hääsäveliä
Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?
Ikuistakaa suuri päivänne liikkuvalla kuvalla
Hääpäivän ikuistamisesta liikkuvaksi kuvaksi tulee koko ajan suositumpaa ja se on loistava muisto suuresta päivästä.
Haluatko mennä naimisiin kanssani?
Kaipaatko inspiraatiota eri kosintatapoihin?
20 romanttista talvitreffi-ideaa sinulle ja puolisollesi
Etkö vielä tiedä mitä tekisit rakkaasi kanssa jouluvapaiden aikana?
Meidän häät
Menitkö juuri naimisiin? Kuulemme mielellämme enemmän juuri teidän häistä jotta voimme jakaa neuvojanne ja vinkkejänne lukijoillemme.
9 vinkkiä kuinka pitää huolta rakkaudestanne
Riippumatta siitä, oletteko olleet kumppanisi kanssa yhdessä vuoden vai kymmenen, pitää rakkautta ylläpitää ja huoltaa. Lue vinkkimme kuinka pidätte rakkautta…
21 vinkkiä hääsuunnitteluun
Hääjuhlan suunnittelu on ihanaa ja hauskaa, mutta ajoittain myös stressaavaa ja vaativaa. Tässä tulee 21 vinkkiä, jotka helpottavat hääsuunnittelua!
Saavu juhliin tyylillä
Tässä artikkelissa jaamme muutaman luovan idean koskien hääjuhlien kuljetusta.
Say I do
Muutamia vinkkejä sinulle, joka aiot kosia rakkaallesi!
Täydellinen kuva
Tarvitaan valokuvaaja, joka antaa filmin tallentaa erityisen päivän ja joka pitää huolta siitä, että saatte juuri ne hääkuvat joista olette…
Hääjuhlat pääosassa
Elämäsi juhlat lähestyvät vauhdilla. Mutta mitä pitäisi tehdä, jotta vieraat – kaikki vieraat – nauttisivat juhlista?
12 vinkkiä täydellisen häämatkan suunnitteluun ja toteutukseen
Häämatkaa suunnitellessa on paljon ajateltavaa. Annamme sinulle 12 vinkkiä täydellisen häämatkan luomiseen.
Näin luotte täydelliset kotisivut häillenne
Tässä artikkelissa kerromme miten luotte kotisivut, jotka saavat vieraanne jo innolla odottamaan hääpäiväänne!
9 vinkkiä – näin saatte enemmän irti hääjuhlasta!
Hääjuhlien suunnitteleminen on uskomattoman ihanaa – pitäkää huoli, että teette hääjuhlastanne ikimuistoisen kokemuksen vieraillenne!
Ryhmäkuvaus häissä? Tässä kaikki mitä sinun tulee tietää!
Tässä vinkkejä siihen miten onnistutte parhaiten ryhmäkuvien otossa vihkipäivän aikana.