Kukat tekevät juhlan

Kukat

Millaiset ovat tämän hetken hääkukkatrendit? Millaisia mahdollisuuksia kukkien käyttö juhlassa antaa?

Teksti: Maija Liikkanen  Kuvat: Shutterstock

”Hääkukkien valinnassa vain mielikuvitus on rajana”, kertoo kukkakauppa Broncon floristi Niina.

”Skandinaavisesti tyypillistä on kuitenkin tietynlainen hillitty ilme. Maailmalla suosiotaan kasvattava sademetsätyyppinen vihreys ei ole ainakaan vielä rantautunut Suomeen.”

Sen sijaan Suomessa suositaan tällä hetkellä erityisesti rentoa, luonnollista ja runsasta ilmettä. Pastellisävyt ovat nousseet suureksi suosikiksi, ja perinteinen valkoinen on saanut väistyä.

Niinan mukaan kukkien suunnittelu alkaa aina budjetista.

”Kun tiedetään budjetti, osataan mitoittaa suunnitelmat oikein. Kukkien merkitys hääparille on niin yksilöllinen: joillekin ne ovat äärettömän tärkeä osa juhlaa, toisille ne eivät ole niin tärkeitä.”

Olennaista on kartoittaa juhlien tunnelma ja teemavärit. Monilla asioilla on merkitystä: juhlaväen persoona, puvut ja asusteet, juhlapaikka ja vuodenaika. Ovatko kyseessä modernimmat juhlat, vai halutaanko enemmän rönsyilevää romanttisuutta

Kaikki selvitetään, jotta saadaan juuri tunnelmaan sopivat kukitukset.

Kukat

Morsiamen lisäksi myös muu hääväki voidaan kukittaa. Niinan mukaan lista on loputon.

”On niitä, jotka haluavat kukkia vain morsiusparille. Toiset taas toivovat myös bestmanit, kaasot, morsiuslapset sekä vanhemmat mukaan. Tässäkin menemme ehdottomasti asiakkaan toiveiden mukana: jokaisella on oma tyylinsä.”

Kukkia voi käyttää mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Tyypillisimpiä koristeltavia ovat kulkuneuvo vihkipaikalta juhlapaikalle, juhlatilan sisääntuloväylät, noutopöytä, ruokapöydät sekä mahdollinen lava tai muu esiintymisalue. Myös kirkko saa usein omat kukkansa.

”Toisinaan kukitetaan kaikki vessoista alkaen”, Niina kertoo, ”mutta mihinkään aivan pähkähulluun en ole vielä itse törmännyt. Suomessa lähdetään harvoin irrottelemaan koristelussa, täällä arvostetaan hillittyä ja klassista tyyliä.”

Kukat

Vuodenaika on kukkien kohdalla erityisen tärkeä.

Vaikka kaikkea periaatteessa saa vuoden ympäri, on sesonkikasveja, joiden hankkiminen sesongin ulkopuolella voi Niinankin mukaan olla jo turhaa.

”Tyypillisimmät hennot kesäkukat ovat vain tietyn ajan helposti saatavilla, ei niiden etsiminen esimerkiksi keskellä talvea olisi rahallisestikaan järkevää.”

”Esimerkiksi pionit ovat ehdottoman suosittuja, mutta niitä saa vain rajatun ajan, ja onnekkaimmat niitä pääsevät käyttämään. Onneksi on paljon muita lajikkeita, joiden hankkiminen on helpompaa vuoden ympäri.”

Neilikat Niina mainitsee yhtenä erittäin suosittuna, osittain siksi, että värivaihtoehdot ovat lajissa suuret.

”Neilikassa on juuri niitä kauniita pastellin eri sävyjä, joita nykypäivänä kovasti toivotaan.”

Harmaan sävyt ovat pastellin halutuin pari. Inspiraatiota etsiessä moni morsian törmääkin Niinan mukaan varmasti myös mehiruusukkeeseen ja eukalyptukseen.

”Ne ovat hennon harmaanvihertäviä kasveja, helppoja yhdisteltäviä ja siksi suosiossa. Kaikki eivät toki niitä halua, mutta uskon, että jokainen tällä hetkellä häitä suunnitteleva on nähnyt niitä jossakin.”

Kukat

Lue lisää

Kukkatrendit

Keskustelimme floristi Sara-Lisa Ludvigssonin kanssa voidaksemme kertoa sinulle vuoden kukkatrendit ja sen, mitä on tärkeää ottaa huomioon kukkia valittaessa.

Tarjoa persoonallinen alkumalja

Haluatko tarjota juhlavan vai persoonallisen tervetulomaljan? Tässä muutama ajaton klassikko.

Häät Toscanassa!

Linda ja Björn sanoivat toisilleen ’tahdon’ Toscanan auringon alla ja tässä artikkelissa esittelemme hääpäivän kauniit kuvat!

Häät eri kulttuureissa – Hindulaisuus

Eri kulttuurien kohdatessa saavat hääperinteetkin uusia piirteitä ja muuntuvat. Oletko saanut kutsun häihin, jotka järjestää eri kulttuurin tai uskonnollisen taustan…

Vegaaninen häämenu

Vegaaninen menu on täynnä väriä ja mielikuvitusta. Tässä 12 vinkkiä inspiroivaan, vegaanikeittiön häätarjoiluun.

Talvihäät – kaikki mitä haluat tietää

Haaveiletko valkoisista talvihäistä, joissa luonto on keskiössä? Tässä tulee kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Hääaterian grand finale: Hääkakku!

Kun hääateria on viimeistelty, on jäljellä aterian pääkohta: Hääkakku. Mutta miltä sen tulee näyttää? Mitä makuja siihen tulee, ja mitä…

Avioliitto näkyvissä!

Häiden suunnittelu on kuin merellä seilaamista – toisinaan myrskyää ja paiskitaan töitä, toisinaan otetaan vain rennosti ja nautitaan kyydistä.

Viehättäviä ja ihania hääsäveliä

Monelle vastanaineelle hääjuhlan musiikki on erittäin tärkeää, mutta kannattaako sijoittaa elävään musiikkiin vai luoda soittolistat itse?

9 vinkkiä – näin saatte enemmän irti hääjuhlasta!

Hääjuhlien suunnitteleminen on uskomattoman ihanaa – pitäkää huoli, että teette hääjuhlastanne ikimuistoisen kokemuksen vieraillenne!

Häämenu – trendit vuodelle 2022!

Ympäri maailmaa ruokien ja juomien alalla ilmaantuu jatkuvasti uusia trendejä.

Kukat tekevät juhlan

Millaiset ovat tämän hetken hääkukkatrendit? Millaisia mahdollisuuksia kukkien käyttö juhlassa antaa?

Kakkutrendit, jotka kannattaa painaa mieleen!

Ollaksenne kaupungin trendikkäin hääpari, tulee teidän tutustua lähemmin näihin upeisiin luomuksiin.

Tavallisimmat häihin liittyvät tilaisuudet

Itse vihkimisen, seurustelun ja hääjuhlan sisältävän päivän lisäksi on olemassa useita häihin liittyviä järjestelyjä joista tässä käymme läpi tavallisimmat.

Näin pandemia on muuttanut hääperinteitä

Vaikka toivommekin ettei pandemiaa olisi koskaan tullut, sillä on myös ollut joitain myönteisiä vaikutuksia.

Näin löydät oikean hääjuhlapaikan

Hääsuunnittelun ensimmäisiä kohtia on löytää täydellinen paikka hääjuhlien järjestämiseen.

Hääkakku, jälkiruoka tai jokin muu?

Monet hääparit miettivät tarjotako hääaterian yhteydessä hääkakkua vai jälkiruokaa. Tai mahdollisesti molempia?

Hääsuunnittelua pandemian jälkeen

Covid-19 aiheuttama pandemia on johtanut monen uuden innovatiivisen idean ja ratkaisun käyttöönottoon – tämän ovat ehdottomasti myös kokeneet häitään suunnittelevat,…

Miten valita sopiva juoma hääaterialle?

Juoma on keskeinen tekijä niin tervetulomaljassa, aterialla ja juhlinnan lomassa.

Mikrohäät = Makroelämys!

Mitä voit odottaa vuoden ”less is more” -tyyliltä kun kyseessä on häät.

Häiden vuosipäivät

Häiden vuosipäiviä juhlistetaan muistellaksemme miksi menimme naimisiin. Tämä on erityinen päivä, jonka voimme omistaa toisillemme ja hieno tilaisuus osoittaa rakkauttamme.

Häämalja

Perinteinen häämalja koostuu samppanjasta ja pienestä purtavasta, mutta tässä artikkelissa annamme muutaman uuden vinkin ja idean!

Viimeisimmät viestit

Viimeisimmät viestit

Kukkatrendit

Keskustelimme floristi Sara-Lisa Ludvigssonin kanssa voidaksemme kertoa sinulle vuoden kukkatrendit ja sen, mitä on tärkeää ottaa huomioon kukkia valittaessa.

Lue Lisää

Kukat tekevät juhlan

Millaiset ovat tämän hetken hääkukkatrendit? Millaisia mahdollisuuksia kukkien käyttö juhlassa antaa?

Lue Lisää

Koristele kukkasin

Morsiamen to do -listan kärkipäästä löytyy morsiuskimpun valinta, mutta kukkaloistoa voi hyödyntää hääjuhlassa monin muinkin tavoin.

Lue Lisää

Morsiuskimppu

Morsiuskimppu on tärkeä osa häälookkiasi. Osaksi asuasi valitsemasi kimppu kertoo siitä, millaista tyyliä lookissasi haet. Haastattelimme taitavaa floristia ja hääkimppujen…

Lue Lisää

Aika valita morsiuskimppu

Morsiuskimpun sisällön valinta on jännittävä osa hääsuunnittelua. Häät ja Juhlat -lehti antaa sinulle vinkkejä ja neuvoja kuinka sinun kannattaa toimia…

Lue Lisää

Suomen Häämessujen tunnelmia

Suomen Häämessut Jyväskylässä olivat yleisömenestys. Yhden päivän aikana lukuisat avioparit pääsivät nauttimaan messutunnelmasta, tietoiskuista, upeista näytteilleasettajista sekä muotinäytöksistä.

Lue Lisää

Suosittelemamme kukkakaupat

Luo unelmiesi häät kauniiden kukkien avulla. Inspiroidu näiden taitavien floristien töistä.

Lue Lisää